Tuorein sisältö

Kiss soittaa toisen keikan

28.02.2008 klo 15.09 | Luettu: 2658 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kiss tekee tuplavierailun Suomeen. Ensimmäisen keikan liput myytiin loppuun ennätysmäisessä kuudessa minuutissa ja toisesta konsertista päästiin neuvottelemaan heti. Kiss saapuu Helsinkiin päivää aikaisemmin voidakseen toteuttaa kaksi konserttia eli tiistaina 27.05. ja keskiviikkona 28.05. (loppuunmyyty). Konserttilippujen myynti tiistain 27.5 lisäkonserttiin alkaa Lippupalvelussa maanantaina 3.3. klo 9.00. Liput 69/63 euroa.

KISS juhlistaa tänä vuonna 35-vuotista uraansa massiivisella Euroopan kiertueella. Tulevan KISS Alive/35–kiertueen aikana yhtye esiintyy kaikkiaan 17 Euroopan maassa, pitäen sisällään kesän suurimmat festivaalit ja yhtyeen kaikkien aikojen ensimmäiset konsertit Moskovassa, Pietarissa ja Veronassa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Idols-tähti osallist... Herra Ylppö & Ihmise... >

Keskustelut (1 viestiä)

LegoK

Rekisteröitynyt 26.06.2007

01.03.2008 klo 09.58

Itse olin kahden vaiheilla ensimmäisen keikan suhteen. Ajatus kuitenkin jäi syrjään, ja liput menivät hetkessä. Todennäköisesti yritän päästä tälle toiselle keikalle.

Btw, voisi olla hiukan 'rajumpikin' kuin alkuperäinen, koska tämä on aiemmin ;). Ihme ettei tästä ole uutisoitu sen paremmin muualla. Pääasia että sain virallisen varmuuden täältä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova