Tuorein sisältö

David Bowien viimeisen albumin viimeinen kappale sai animoidun musiikkivideon

06.04.2016 klo 15.30 | Luettu: 1987 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Musiikkilegenda David Bowien viimeiseksi jääneen Blackstar-albumin viimeinen raita I Can't Give Everything Away on tänään saanut oman animoidun musiikkivideon. Jonathan Barnbrookin luoma lyriikkavideo julkaistiin tänään Bowien YouTube-kanavalla.

"Tämä on hyvin yksinkertainen pieni video, jonka halusin olevan ennen kaikkea positiivinen", Barnbrook kertoo.
"Halusimme aloittaa Blackstarin mustavalkoisesta maailmasta, mutta viimeisessä kertosäkeessä siirrymme loistaviin väreihin. Näin sen Davidia juhlivana kohtana viestien, että vastoinkäymisistämme ja Davidin poismenon kaltaisista vaikeista asioista huolimatta ihmiset ovat luonnostaan positiivisia, katsovat eteenpäin ja ottavat menneestä hyvät asiat ja käyttävät niitä nykyhetken apuna. Olemme luonnostaan optimistinen laji ja juhlimme sitä, mitä meille annetaan."
David Bowien uran 25. albumi Blackstar nousi myyntilistojen kärkeen pian julkaisunsa jälkeen, ja se on myynyt jo lähes kaksi miljoonaa kappaletta kansainvälisesti. V2.fi:n arvion albumista voi lukea täältä.

Katso video kappaleelle I Can't Give Everything Away alta:


V2.fi | Erkki Mervaala
< Unimaailmasta löytyy... Japanilaisen bändin ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova