Tuorein sisältö

Tarja Turuselta yllätysjulkaisu, mukana myös Michael Monroe

08.04.2016 klo 09.51 | Luettu: 2054 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tarja Turunen julkaisee uuden studioalbumin - The Shadow Self ilmestyy elokuun 5. päivä. Mutta ennen kyseistä levytystä on luvassa yllätys.

The Voice Of Finlandin tähtivalmentajana nähtävä Tarja on vihjaillut tulevasta albumista jo viikkoja. Yllätyksenä faneille Turunen on juuri tiedottanut helpottavansa fanien odotusta ja julkaisevansa esiosana uudelle albumilleen - pitkäsoiton verran uutta musiikkia The Brightest Void -albumin muodossa. Yhdeksän uutta kappaletta sisältävä albumi julkaistaan 3. kesäkuuta.

The Brightest Void -albumille väriä tuovat nimekkäät vierailijat. Albumille panoksensa ovat antaneet rock-legenda Michael Monroe, Red Hot Chili Peppers -rumpali Chad Smith, sekä Within Temptation Paradise (What about us) -kappaleen uudella äänivelho Tim Palmerin miksaamalla versiolla.

Esiosan avaa tulevan pitkäsoiton ensimmäinen single No Bitter End ja sisältää mm. Tarjan näkemykset Sir Paul McCartneyn House of Wax - kappaleesta, sekä Dame Shirley Basseyn James Bond -tunnarista Goldfinger. ?

"Uuden albumin nauhoitusten aikana tajusin, että meillä oli kasassa enemmän kappaleita, kuin yhdelle albumille mahtuu ja ne olivat liian rakkaita itselleni vain sivuuttaa. Päätin tällä kertaa olla jättämättä kappaleita pöytälaatikkoon ja jakaa kaikki lempikappaleeni fanieni kanssa, jotka ovat osoittaneet intohimoista ja jatkuvaa tukea urallani. The Brightest Void antaa enemmän kuin esimakua 'The Shadow Self' -albumista", hehkuttaa Tarja.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Dark River Festival ... Irinan paluu nähdään... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova