Tuorein sisältö

Norjalais-saksalainen metallibändi teki nightwishit - uusi laulaja tilalle ennen vanhan potkuja?

19.04.2016 klo 10.20 | Luettu: 2022 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Norjalais-saksalainen Leaves' Eyes vaihtoi hiljattain laulajaa, Liv Kristine sai lähteä ja tilalle palkattiin suomalaissyntyinen Elina Siirala.

Ex-laulajan ja bändin jäsenten kommentit tapahtuneesta ovat kovin erilaisia. Näyttää siltä, kuten Nightwishillä aikoinaan, että tiedotus osapuolten välillä on jäänyt vähintäänkin puutteelliseksi.

Bändin mukaan erosta päätettiin jo tammikuussa. Liv Kristine sanoo saaneensa potkut pari viikkoa sitten.

Leaves' Eyesin tiedotteesta käy ilmi, että Liv Kristinen sooloprojekti on ollut käännekohta - vaikkakin bändi on tukenut hanketta. Ex-laulaja on kuulemma halunnut muutosta ja myöskin jatkuva kiertäminen on käynyt raskaaksi. Päätös Kristinen lähdöstä oli yhteinen.

Tuolloin Elina Siirala ei vielä ollut kuvioissa.

Bändi ei kommentoi enempää, sillä käynnissä on jonkinlainen oikeusjuttu (!)

Liv Kristine on kommentoinut asiaa Facebookissa. Hän kertoo saaneensa potkut reilu viikko sitten. Kristine oli ihmetellyt bändikamuille, kuka laulaa (viime viikonlopun) Indonesian keikalla + muilla tulevilla keikoilla. Hän ei saanut suoraa vastausta, oliko bändi jo tuolloin palkannut uuden laulajan.

Kristinen on vaikea uskoa että bändi olisi tehnyt päätökset hänen selkänsä takana - mutta parin päivän kuluttua heillä oli kuitenkin uusi laulaja. Melko nopeaa!

(Blabbermouth.net)


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kitaravirtuoosi Stev... Päivä pilalla: Taru ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova