Tuorein sisältö

Tuhma juhlii uhmaikää - viisi vuotta Tuhmana

03.03.2008 klo 19.20 | Luettu: 1896 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Äänekkään rockin äänitorvi Tuhma täyttää tänä vuonna viisi vuotta. Jippii ja äpäräikäiselle pennulle lisää keppiä takamukseen.

Tuhmaa perustaessa lehden olemassaolo kiteytettiin toteamalla Tuhman
olevan rockin sävyttämää hauskanpitoa. Tärkeintä oli pitää kivaa ja
järjestää sitä myös muille samanhenkisille ihmisille. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän lehden rinnalle on matkan varrella noussut myös levy-yhtiö, ajankohtaiset nettisivut, oheistuotemyyntiä sekä säännöllisesti järjestettävää klubitoimintaa.

Tuhma-lehti viettää syntymäpäiviään Helsingin Nosturissa perjantaina 9.
toukokuuta 2008. Illan ohjelma on otanta kotimaisesta osaamisesta sekä
Tuhma Recordsin rosterista. Samana iltana julkaistaan myös Tuhma-lehden toinen kokoelmalevy.

5-vuotiaan Tuhman Nosturin synttärikakku on koristeltu muun muassa Barbe-Q-Barbiesin mimmienergialla, Sonic Rootsin sielukkaalla hardrockilla, Defusen ja Mind Of Dollin katurokilla, The Heartburnsin melodisella punkrockilla sekä Turmion Kätilöiden teollismetallisella estraditaiteilulla.

Bileet Helsingin Nosturissa perjantaina 9. toukokuuta 2008, liput 12 euroa ja ikää ei kysytä.

www.tuhma.fi.







V2.fi | J.A. Kaunisto
< Mel Gibsonilla on va... Roskilde is rockin' ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova