Tuorein sisältö

Ismo Leikolaa ruudun täydeltä, Amerikan valloitus vielä työn alla

16.06.2016 klo 09.35 | Luettu: 2203 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Elisa Viihteen alkuperäissarja Ismon ensimmäinen tuotantokausi nähdään syksyllä TV5:lla. Sarjan toinen kausi starttaa Elisa Viihteessä syyskuussa.

"Maailman hauskimman miehen" Ismo Leikolan nimikkokomediasarjassa käsitellään erilaisia ajankohtaisia aiheita omalaatuiseen tyyliin. Sarjan 1. tuotantokaudella teemoiksi nousevat mm. lasten hankkiminen, oman ulkomuodon merkitys, suomalainen byrokratia sekä ennakkoluulot.

TV5:lla syksyllä nähtävissä jaksoissa näyttelevät mm. Anna Rimpelä, Tuomas Uusitalo, Pirjo Heikkilä, Ville Myllyrinne, Jukka Rasila, André Wickström, Rosa Meriläinen, Juha Laitila, Herra Ylppö, Satu Paavola, Iikka Forss, Anssi Kela ja Jussi Lampi.

Parhaillaan kuvattavan 2. kauden teemana on Ismo Leikolan Amerikan-valloitus. Apunaan manageri Suipponen (Tuomas Uusitalo) kaksikko kohtaa Hollywoodin erikoislaatuisen todellisuuden ja joutuu luonnollisesti mitä kummallisimpiin tilanteisiin tavoitellessaan menestystä. Mukana menossa pysyttelee sinnikkäästi vaimo Vilma (Anna Rimpelä). Kauden jaksoissa nähdään cameo- ja muissa rooleissa mm. Ronn Moss, Devin DeVasquez, Ron Jeremy, Pirjo Heikkilä, Heidi Herala, Jenni Kokander ja Eija Vilpas.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kimmo Blomin Queen s... Dave Mustaine kommen... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova