Tuorein sisältö

Näyttelijä Antti Reiniltä albumi, kuuntele ensimmäinen sinkkubiisi

29.06.2016 klo 13.26 | Luettu: 2152 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Näyttelijä Antti Reini julkaisee soololevynsä elokuussa, ensimmäinen singlelohkaisu kuunneltavissa jo nyt verkossa.

Lukuisista elokuva- ja tv-sarjarooleistaan tuttu näyttelijä Antti Reini tekee paluun levyttäksi artistiksi, kun ensi elokuussa mieheltä julkaistaan debyyttisoololevy Kärpänen. Svart Recordsin ja Kingstonetime Recordsin yhteistuotanto löytyy kaupoista 26.8. Nuorempana rumpuja eri yhtyeissä soittanut Reini on pikku hiljaa ajautunut bändiviritelmien kautta soolouralle.

"Kymmenisen vuotta sitten valmistelin levyä, mutta ajankohdallisesti sen julkaisu ei sopinut tuolloin suunnitelmiini, joten projekti hautautui pöytälaatikkoon odottelemaan parempaa ajankohtaa. Muutama vuosi sitten biisisuoni aukesi jälleen, ja päätin, että nyt on aika jatkaa kesken jäänyttä työtä. Duunailin läjän uusia biisejä, päivitin pöytälaatikosta muutaman vanhan kappaleen ja lopulta soittelin muusikoille joiden kanssa halusin viedä loppuun", Reini kertoo.

Ja lisää on tulossa. Reini on jo aloittanut seuraavan albumin materiaalin työstämisen.

Ensimmäinen singlelohkaisu Se riittää ilmestyy digitaalisena maanantaina 4.7. ja kappale on kuunneltavissa ennakkoon Svart Recordsin Soundcloud-sivulla.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Wanaja Festivalilla ... Ulpun dramaattinen v... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova