Tuorein sisältö

Lahden Summer Up juhlittu onnistuneesti - päätös tehty myös ensi vuodesta

10.07.2016 klo 13.03 | Luettu: 1966 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto


(Foto Julius Konttinen)

Viikonloppuna vietetty Summer Up -festivaali kokosi Lahden Mukkulan tapahtumapuistoon yhteensä 21 000 juhlijaa.

Kaksipäiväinen urbaanin musiikin tapahtuma toi esiintymislavoille yhteensä yli 20 kotimaista alan kärkinimeä ja kaksi jenkkiräppäriä - mukana olivat myös Future ja kohuräppäri Tyga.

Elastinen keräsi koko viikonlopun ennätysyleisön. Festivaaliyleisö sai nauttia Summer Upissa myös Asteen ja Evelinan yhteissetistä sekä Cheekin massiivisesta show’sta pyroineen ja pommeineen.

"Lauantaina päästiin nauttimaan jo auringosta ja maankuulusta Summer Up-tunnelmasta. Erityinen kiitos Lahden kaupungille, joka on valjastanut näin hienon tapahtuma-alueen meidän ja muiden tapahtumajärjestäjien käyttöön. Uusi alue palveli täydellisesti tämän kokoluokan festivaalia. Olen varma, että Mukkulan tapahtumapuisto tulee olemaan tulevina vuosina kovassa käytössä ja kehittyy ajan saatossa varsinaiseksi tapahtumamekaksi", kommentoi tuottaja Erik Jääskeläinen.

Summer Up järjestetään ensi kesänä samassa tapahtumapaikassa.





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Entinen Top Gear -ko... Ruotsalaista death'n... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova