Tuorein sisältö

Kuustonen laulaa jälleen, konserttisalikiertue maaliskuussa

17.10.2016 klo 10.45 | Luettu: 2481 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto



Mikko Kuustonen lähtee maaliskuussa kiertueelle liki kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Kuustonen aktivoituu musiikin saralla Vain elämää -ohjelman innoittamana. Konserttisalikiertueen liput tulevat myyntiin perjantaina 21. lokakuuta.

Mikko Kuustonen kevään 2017 konsertit:

ke 8.3. Järvenpää-talo, Järvenpää
ti 14.3. Tampere-talo, Tampere
ke 15.3. Sibeliustalo, Lahti
ti 21.3. Savoy-teatteri, Helsinki
la 25.3. Logomo, Turku

"Biisien tekemiseen ja yhdessä soittamiseen on löytynyt tauon myötä samaa hehkua, joka aikoinaan sytytti alalle. Elämänkokemus puolestaan tuo teksteihin toiset tasot. Ratkaisevinta on kuitenkin kontakti sekä lavalla että yleisön kanssa. Suurimmat musiikilliset innoittajani ovat syventäneet tekemisensä ydintä iän karttuessa. Energia nousee ihmisyydestä ja avain on yksinkertaistamisessa. Spagaatteihin ja pyrotekniikkaan en ajatellut panostaa", Kuustonen kuvailee.

Mikko Kuustonen on palkittu mm. Kultainen Venla- ja Emma-tunnustuksilla, Itsenäisyyden Juhlarahaston kunniapalkinnolla ja Juha Vainio rahaston sanoittajapalkinnolla. Hänen albumeistaan kuusi on ylittänyt kultalevyrajan ja kaksi myynyt platinaa. Miehen tunnetuimpia kappaleita ovat Aurora, Taivas varjele, Kaktusviinaa ja Enkelit lentää sun uniin. Kuustonen on toiminut myös YK:n hyväntahdon lähettiläänä vuodesta 1998.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Sanni tunteellisena ... Päivä pilalla: Cliff... >

Keskustelut (1 viestiä)

pihsgdvsgpih

17.10.2016 klo 19.06

Ei voi Vain Elämää-episodin jälkeen uskoa miksi hemmetissä sedän piti tehdä säälittävä gameshow-kierros telkkarissa. Olis voinut tehdä vaikka mitä musiikin saralla tuon tauon aikana
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova