Tuorein sisältö

Hanoi Rocksin albumit julkaistaan vinyyliboxina

25.10.2016 klo 08.01 | Luettu: 3010 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Hanoi Rocksin ensimmäiset studiolevytykset julkaistaan 6LP:n muhkeana "Mental Beat 1980–1985" -boxina 25.11

Paketissa mukana viisi ensimmäistä studioalbumia sekä uusi kokoelma "Rebels On The Run".

Vuosina 1980–85 Hanoi Rocks oli jotakin erityistä paitsi Suomessa, niin myös Ruotsissa, Britanniassa ja Japanissa muuttaen asenteita siitä, miltä rock-bändin tulee näyttää ja kuulostaa.

Näyttävät ja suurisuiset, alle parikymppiset rokkarit ilmestyivät syksyllä 1980 kuin tyhjästä. Helsingin rock-piireille suurin osa soittajista oli tuttuja Briardin, Maukka Perusjätkän ja Pelle Miljoona Oy:n riveistä. Lehtijuttuja ja kohua piisasi jo ennen kuin juuri kukaan oli kuullut nuottiakaan Hanoi Rocksin musiikkia.

Hanoi Rocks osasi myös soittaa. Poseeraamisen ja villin lavameiningin alta löytyi kovalla treenaamisella ja keikkailulla tiukaksi hioutunut ryhmä.

Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 35 vuotta yhtyeen debyyttialbumin julkaisusta. Marraskuun 25. päivänä ilmestyvä, kuuden LP-vinyylin Mental Beat 1980–1985 -boxi sisältää kaikki Johanna Kustannuksen julkaisemat Hanoi Rocks -studioalbumit; Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks (1981), Oriental Beat (1982), Self Destruction Blues (1982), Back To Mystery City (1983) ja Two Steps From The Move (1984), sekä B-puolista, EP-biiseistä ja muista harvinaisuuksista kootun, avattavilla kansilla painetun kokoelmalevyn Rebels On The Run. Kaikki albumit on prässätty 180 grammaisille vinyyleille uudelleenmasteroituina.

Kokonaisuuden täydentää 12-sivuinen ja -tuumainen lehtinen toimittaja Anssi Mehtälän albumikohtaisilla esittelyteksteillä ja valokuvaharvinaisuuksilla. Boxia painetaan 500 kappaleen rajoitettu ja numeroitu erä.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Klamydia soittaa per... Lauri Tähkä julkaisi... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

26.10.2016 klo 10.03

Hintaa näyttää olevan noin 150 euroa, taitaa jäädä mun puolesta hyllylle kun cd:nä nuo jo löytyvät. Muuten näyttää ihan mielettömältä paketilta.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova