Tuorein sisältö

Kai Lehtinen valittiin Kalle Päätalon rooliin

27.06.2007 klo 09.36 | Luettu: 3278 kertaa | Teksti: Jouni Hirn

Legendaarisen kirjailijan Kalle Päätalon elämästä kertovan elokuvan pääosiin on valittu Kai Lehtinen ja Susanna Anteroinen.

Kai Lehtinen (mm. Raid, Mosku) esittää elokuvan nimiroolissa kirjailija Kalle Päätaloa ja Jussi-palkittu Susanna Anteroinen (mm. Valkoinen kaupunki, Paha maa) hänen toista vaimoaan ja innoittajaansa Leenaa. Muissa rooleissa nähdään muiden muassa Pirjo Leppänen ja Nina Jääskeläinen. Elokuva kertoo kirvesmiehenä ja rakennusmestarina toimineen Kalle Päätalon palavasta halusta tulla kirjailijaksi ja pitkästä tiestä, joka johti Päätalon ensimmäisen romaanin syntyyn.

- Kalle Päätalon rooli on hieno - mitä enemmän luen käsikirjoitusta, sitä enemmän innostun roolista. Pidän myös elokuvan kuvaamasta aikakaudesta, 1950-luvusta. Nyt kun olen tutustunut Kalle Päätalon elämään ja kirjoihin paremmin, ymmärrän myös hyvin miksi ihmiset ovat Päätalonsa lukeneet, päärooliin valittu Kai Lehtinen toteaa.

Elokuvan ohjaa näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Hannu Kahakorpi, joka on aiemmin ohjannut mm. tv-sarjan Tuntemattomalle jumalalle ja tv-elokuvan Lumikit – eli kohtauksia naisen elämästä.

Päätalo-elokuvan kuvaukset käynnistyvät 24. heinäkuuta ja jatkuvat elokuun loppuun asti. Elokuvaa kuvataan mm. Taivalkoskella, Kuusamossa ja Helsingissä. Yksi kuvauspaikoista on Päätalon synnyinkoti Taivalkosken Jokijärvellä. Ensi-iltansa elokuva saa syksyllä 2008.


V2.fi | Jouni Hirn
< Pokeritähteä haetaan... The Verve tekee come... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova