Tuorein sisältö

Toton Suomen keikoille yllättävä kotimainen vieras - Hector

21.12.2016 klo 10.40 | Luettu: 1995 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Loppuunmyytyyn Hartwall Arenaan 50-vuotisjuhlakiertueensa hiljattain päättänyt saanut Hector liittyy mukaan Toton Suomeen-kiertueelle heinäkuussa.

Hector & His Power Band sekä Steve Lukatherin johtama Toto nähdään Haminassa Rockin’ Bastioni -festivaalilla perjantaina 28. heinäkuuta, Tammisaaren Stallörinpuistossa Juli Festivalenilla 29.7. ja Joensuun Laulurinteen festivaalialueella 30. heinäkuuta. Festivaalien liput maksavat alkaen 69,50 euroa, ja ne ovat myynnissä Menolipussa, Ticketmasterissa ja Tiketissä.

"Juhlakiertueeni onnistui niin hyvin, että päätin jo tuolloin, ettei asia jää tähän, vaan että juhlinta jatkuu myös vuonna 2017. On myös hienoa päästä esiintymään pitkästä aikaa kesäisen Suomen festivaaleilla ja vieläpä samoille lavoille Toton kanssa".

Hectorin ja Toton ohella Tammisaaressa Juli Festivalenilla 29. heinäkuuta nähdään Grammis-palkittu ruotsalainen suursuosikki Bo Kaspers Orkester. Lisäksi SF Blues -yhtye esiintyy kaikissa kolmessa tapahtumassa. Lisää Haminan, Tammisaaren ja Joensuun festivaalien artisteja julkistetaan myöhemmin.

Kaikki festivaalit ovat ikärajattomia, mutta niillä on myös erillisiä K-18 anniskelualueita.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Cheek ja Elastinen e... Metallican tyypit ei... >

Keskustelut (1 viestiä)

Esa

21.12.2016 klo 10.57

Ihanko pakko oli?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova