Tuorein sisältö

PUMA ja Evelina tekivät diilin

04.04.2017 klo 11.44 | Luettu: 2938 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Evelina on PUMAn uuden "DO YOU"-kampanjan mainoskasvo.

PUMA lanseeraa Suomessa DO YOU -kampanjan, jonka inspiraationa ovat rohkeat naiset. Kampanjan tavoitteena on kannustaa rohkeuteen ja vahvistaa naisten itsetuntoa elämän haasteissa.

Maailmalla DO YOU -kampanjan kasvoina on nähty muun muassa malli-näyttelijä Cara Delevigne, tosi-TV-tähti Kylie Jenner sekä tanssijoita New York City Balletista.

"DO YOU merkitsee minulle sitä, että saa rohkeasti olla juuri sellainen kuin on ja tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Yhteistyö PUMAn kanssa on upea mahdollisuus ja lähdin innoissani mukaan kampanjaan. Brändi ja vaatteet kuvastavat täydellisesti persoonaani", kertoo Evelina.

"Evelinan myönteinen viesti kaikille naisille on olla oma itsensä sekä itsensä toteuttaminen. Juuri näihin samoihin asioihin DO YOU -kampanjakin haluaa kaikkia naisia kannustaa", kehuu PUMAn Nordic Performancen markkinointipäällikkö Sanna Jakonen.

Intersport-myymälöihin myyntiin tuleva uutuusmallisto koostuu sekä tyylikkäistä treenivaatteista että sporttisista vapaa-ajanvaatteista. Evelina tekee lanseerauksen yhteydessä Intersport-myymäläkiertueen. Hän esiintyy Oulussa Intersport Valkeassa ke 5.4. klo 17, Helsingissä Intersport Forumissa la 8.4 klo 17 ja Tampereella Intersport Koskikeskuksessa pe 14.4. klo 14.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suomen huutokauppake... Hämeenlinnan Guns N'... >

Keskustelut (1 viestiä)

shipbgshibfs

04.04.2017 klo 17.00

Jaha nyt meni Puma boikottiin
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova