Tuorein sisältö

Muistatko Juliet Jonesista tutun Eero Hyypän Inkvisition - Inkvisitio aktivoituu uudelleen

07.04.2017 klo 12.13 | Luettu: 4655 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Juliet Jonesin Sydän -orkesterin säveltäjä-sanoittaja ja keulahahmo Eero Hyyppä ja Juliet Jonesin Sydämen toiminnassa ulkojäsenenä ja biisinikkarina toiminut Seppo Kansanoja perustivat Inkvisition vuonna-89.

Tarve lyödä asiat lekkeriksi oli homman nimi. Musiikillisia sääntöjä rikkonut yhtye julkaisi esikoisalbuminsa Paratiisi vuonna 1989. Inkvisitio aiheutti heti hämminkiä sillä levyn kansitaide oli kopioitu Jehovan todistajien Herätkää-lehdestä. Oikeustoimilla uhattuna yhtyeen levy-yhtiö Poko Records veti albumin pois myynnistä heti. Tämä ylitti uutiskynnyksen ja pieni vinyylipainos myytiin tiskin alta loppuun vuorokaudessa.

Seuraavana vuonna ilmestyi Helvetti-EP ja vuonna 1991 albumi Kiirastuli.

Inkvisitio tekee paluun ja julkaisee uuden albumin 26 vuoden tauon jälkeen.

Toivo-niminen levy ilmestyy 21.4. Albumia edeltävät tänään julkaistavat singlet Osta asunto ja Miljoona.

Inkvisitio vuosimallia 2017:
Seppo Kansanoja, Kaustinen (Sata Lasta), Pirkko Kontkanen (mm. Kumma Heppu, Juice Leskinen, Darling be), Pertti Honkela, Kari Jones sekä Pete Parkkonen (mm.Zen Cafe, Toni Rossi).






V2.fi | J.A. Kaunisto
< Päivän pila: nyt kok... Kevät tuo C Moren oh... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova