Tuorein sisältö

Jude Law on uusi Dumbledore

12.04.2017 klo 21.30 | Luettu: 4300 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jude Law näyttelee Albus Dumbledorea elokuvan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat jatko-osassa ensi vuonna. Johnny Depp näyttelee Gellert Grindelwaldia. Grindelwald on Dumbledoren entinen ystävä, josta on tullut velhomaailman eniten pelkäämä roisto.

Harry Potter -saaga on kertonut, että Grindelwald häviää lopulta kaksintaistelun Dumbledorelle. Vuosikymmeniä myöhemmin nuoremman sukupolven kelmi Voldemort ottaa Grindelwaldin hengiltä. Dumbledore toimii noihin aikoihin Tylypahkan velhokoulun rehtorina.

Potter-saaga ei paljastanut sitä, että Dumbledore on homoseksuaali, mutta kirjailija ja käsikirjoittaja J.K. Rowling puhuu nykyään ideoistaan avoimemmin. Dumbledore oli rakastunut Grindelwaldiin nuorena. Tulevissa elokuvissa Dumbledore on yhä poissa tolaltaan.

Ihmeotukset 2 sijoittuu Englantiin ja Ranskaan. Ensimmäisestä osasta tutut naamat Eddie Redmayne, Katherine Waterston, Alison Sudol ja Dan Fogler palaavat rooleihinsa. Ihmeotus-elokuvia tehdään viisi. Redmaynen näyttelemä Newt Scamander ei välttämättä ole päähenkilö koko aikaa.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Stephen Kingin Usva ... Sylvester Stallonen ... >

Keskustelut (1 viestiä)

hisvpisghdps

12.04.2017 klo 22.49 6 tykkää tästä

Pärjäsin ihan hyvin alkuperäisen sarjan ajan tietämättä, kuulematta, ajattelematta minkälaisista vehkeistä Dumble tykkää

Ehkä tämä on tätä nykyajan pakkodraamaa. Asioita jotka eivät mitenkään liity tarinaan pitää vaan saada esille
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova