Tuorein sisältö

Politiikka sotkeutuu Tanssii Tähtien Kanssa-ohjelmaan?

09.04.2008 klo 15.38 | Luettu: 1499 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Politiikka näyttelee omaa rooliaan meneillään olevassa Tanssii Tähtien Kanssa-tanssikisassa. Kansanedustaja Antti Kaikkosen jatkoonpääsyn takeena on väitteiden mukaan oman puolueen eli Keskustan jäsenten tekstiviestikampanja.

Antti Kaikkonen ei ole vakuuttanut tanssijan lahjoillaan. Siitä huolimatta kansan äänet ovat vieneet miehen jatkoon kerran jos toisenkin. "Kanki" Kaikkosen jäykkä olemys ei ole vedonnut tuomareihin mutta nyt on paljastunut todisteita moraalisesti arveluttavasta puoluetuesta.

Iltalehden tietojen mukaan Kaikkosen puolesta on masinoitu kiertoviestikampanja, jossa keskustalaisia kehotetaan äänestämään Kaikkonen ohjelman voittoon. Iltalehden lähteenään haastatteleman henkilön puhelimeen on jo kahtena sunnuntaina tullut Kaikkosta puoltavia tekstiviestejä, joissa kehoitetaan äänestämään oman puolueen mies kilpailun kärkipaikalle.

Puolueen taholta kampanja luonnollisesti kielletään.

- Minä en ole tällaisesta mitään kuullut, jättäisin tällaisen ihan omaan arvoonsa. Minkäänlaista masinointia ei ole puolueen taholta suoritettu, Jarmo Korhonen vakuuttaa.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Asko Kallonen ja Jon... Erkki Junkkarinen on... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova