Tuorein sisältö

Uusi Tampere valloittaa Kuivaamon

01.06.2017 klo 10.46 | Luettu: 1537 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto



Tampere saa heinäkuussa uuden kaupunkifestivaalin. Uusi Tampere -niminen festivaali järjestetään vanhasta tehdaskiinteistöstä kunnostetussa Kuivaamossa.

Uusi Tampere on Kuivaamon ensimmäinen laajemmalle yleisölle suunnattu tapahtuma.

"Kuivaamo on niin poikkeuksellinen paikka Tampereella, että pakkohan sinne oli uusi siisti tapahtuma pystyttää! Kaupunki on kunnostanut tilasta upean, ja esimerkiksi skeittihalli on vertaansa vailla Suomessa. Tähän mennessä paikka on tuttu lähinnä elektronisen musiikin diggareille, mutta Uuden Tampereen kautta se tavoittaa toivottavasti laajempaakin yleisöä”, festivaalituottaja Antti Hietala selvittää.

Kaksipäiväinen Uusi Tampere yhdistelee elektronista musiikkia indieen ja hip hopiin. Paikalle saapuvat mm. brittiläiset alan veteraanit Luke Vibert ja Plaid. Kotimaisista nimistä mainitaan Yona, Julma H, View, Joose Keskitalo ja Yari.

Uusi Tampere levittäytyy kolmelle lavalle. Päälava sijaitsee Kuivaamon isossa salissa, toinen lava juuri valmistuneessa Pirkanmaan Kaarikoirat ry:n upeassa skeittihallissa ja kolmas alueen sisäpihalla.

Uusi Tampere järjestetään 14.–15.7.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Näin saavut Vantaan ... Päivän pila: Tom Han... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova