Tuorein sisältö

Kunnianosoitus Tarot-orkesterin edesmenneelle soittomiehelle

12.06.2017 klo 10.27 | Luettu: 3229 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tarot-yhtyeen rumpalina tunnettu Pecu Cinnari kuoli viime vuoden syyskuussa.

Melodisen heavy metallin ryhmä Lazy Bonez muistelee Tarotista tutuksi tullutta rumpalisuuruutta musiikkivideolla. Kappaleeksi valikoitui vuonna 2013 julkaistun "Vol. 1" -esikoislevyn First to Go - Last to Know, jossa Pecu soitti rrumpuja.

Biisissä duetoivat Saksan pieni suuri mies Udo Dirkschneider sekä Marco Hietala.

Lazy Bonezin basisti Jaakko Kauppinen kertoo videon taustoista seuraavasti:

"Tässä kevättalvella sain idean muistovideon tekemisestä Peculle ja ajattelin, että ”First to Go - Last to Know" voisi olla sopiva biisi tehdä kunniaa yhdelle kaikkien aikojen rumpalilegendoista Suomessa. Otin yhteyttä Lipiäisen Villeen, jonka kanssa ollaan aiemminkin tehty yhteistyötä musavideoiden saralla ja hän innostuikin asiasta saman tien. Pecun leski Emmi antoi myös hyväksyntänsä videon tekemiselle.Minun tehtäväksi jäi kuvamateriaalin sekä "behind the scenes" -videomateriaalin haaliminen Villelle ja niitä löytyikin itseni lisäksi myös Ewo Pohjolan, Timo Isoahon, Marco Hietalan, Zahary Hietalan ja bändimme synamiehen Heikki Polvisen arkistoista. Legenda on poissa, mutta muisto elää josta tämä video olkoon yhtenä todisteena".


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Autoilujuontaja Rich... Kehuttu amerikkalain... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova