Tuorein sisältö

'Heitä pois nyt se, mikä satuttaa' - Tero Heteron Valas löytyy verkosta

18.08.2017 klo 09.08 | Luettu: 2198 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tero Hetero, oikealta nimeltään Niina Hartikainen, julkaisee tänään Valas-nimisen singlen.

Tero Hetero yhdistää lauluissaan elektronista tanssimusiikkia ja räppiä. 35-vuotiaan räppärin ensisingle julkaistiin runsas vuosi sitten - nyt ilmestynyt Valas on jo artistin seitsemäs julkaisu.

"Valas kertoo siitä, kuinka ihmisen täytyy olla valmis ottamaan elämässään riskejä ja sukeltamaan avoimin mielin tulevaisuuteen. Oman menneisyyden kipeistä tapahtumista on hyvä päästää irti ja kääntää ajatukset positiiviseen tulevaan. Kuten laulunikin kertoo: ”Heitä pois nyt se, mikä satuttaa. Menneisyys ei voi koskaan koskettaa. Vastusta varjoo, sä voit sukeltaa uuteen aurinkoon
".

Niina Hartikainen tunsi jo pienenä, ettei hän ollut tyttö mutta ei oikeastaan poikakaan. Muunsukupuolisuus-käsite on noussut yleiseen tietouteen vasta muutama vuosi sitten.

"Muunsukupuolisuus ja sitä edustavat henkilöt ovat olleet viime aikoina paljon julkisuudessa. On hienoa, että tästä pitkään vaietusta asiasta viimein puhutaan. Se tuo lohtua ja turvaa monille kaltaisilleni, jotka ovat olleet jopa koko elämänsä eksyksissä oman itsensä ja olemuksensa kanssa".

Tero Hetero -nimi kattaa keikoilla solistin lisäksi yhtyeen, johon kuuluvat Sari Goltz, Henna Helasvuo ja Lasse Turunen. Pihka ja myrsky -yhtyeestäkin tutut Helasvuo ja Turunen myös tuottavat Teron musiikin sekä tekevät kappaleet yhdessä Teron kanssa.

Tero Heteron seuraavat keikat voi kokea Taiteiden Yönä torstaina 24. elokuuta Helsingissä sekä lauantaina 26. elokuuta Kupittaanpuistossa Turussa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Obi-Wan Kenobi saa o... Muistutus, W.A.S.P. ... >

Keskustelut (1 viestiä)

terho

31.03.2018 klo 12.35

Kiva Tero minullakin ollu terhona samanlaista. Tyttö tai poika tuo luonnekko on niin herkkä. minulla ois hemmetin hyvä lapinmies kappale ???? kitaran . Uskaltais tuoda vaan julki sen.
Asun Rovaniemellä.

K
Nn



lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova