Tuorein sisältö

Helvetin enkeli haastoi televisioyhtiön

22.04.2008 klo 09.13 | Luettu: 17660 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Enkeleitä ei kannata suututtaa...voi löytää itsensä oikeudesta? Helvetin enkelit -moottoripyöräjengin perustaja Sonny Barger on haastanut USA:laisen kaapeli-tv-yhtiön HBO:n oikeuteen. Haasteen mukaan HBO:n suunnittelema uusi telkkarisarja kertoo liian ilmiselvästi Bergerin elämästä, tietenkin ilman asianomaisen henkilön lupaa.

1%-nimisen tv-sarjan kuvaukset on tarkoitus aloittaa kuluvan viikon perjantaina. Sarja kertoo "Chiefistä" eli päälliköstä, joka on motskarikerhon johtaja. Sonny Bargerin väitteiden mukaan Chiefin hahmo on muokattu hänen henkilönsä pohjalta. Chief on ollut hänen lempinimensä vuosikymmenien ajan.

Bargerin mukaan monet sarjaan suunnitelluista henkilöistä ja tapahtumista tuntuvat liian todelta.

Syy tiettyihin yhtäläisyyksiin on ilmeinen. Barger oli alunperin mukana ideoimassa sarjaa. Barger väänsi ideaa paperille yhdessä kirjoittaja/tuottaja Michael Tolkinin kanssa. Ideaa tarjottiin HBO:lle mutta jossain vaiheessa sukset menivät ristiin. Barger vastusti joitakin pilottijaskon ideoita, joten Tolkin jatkoi sarjan kehittelyä ilman Helvetin enkeliä.

Sonny Barger on kuuluisin alkuperäisistä Helvetin enkeleistä. Häntä on luonnehdittu fiksuksi yrittäjäksi, joka muovasi pienestä kovanaamojen porukasta maailmanlaajuisen huumekauppaan, prostituutioon, laittomiin aseisiin ja väkivaltaan erikoistuneen yrityksen.

Lähde Taloussanomat

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tarja Turusen Euroop... Raumanmeren Juhannus... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova