Tuorein sisältö

Kotimainen sinisen melankolian sanansaattaja nousussa Saksassa

15.09.2017 klo 11.53 | Luettu: 1245 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

"Pääsääntöisesti sinisen melankolian sanansaattajiksi" itseään luonnehtiva helsinkiläisyhtye Colorblue sekoittaa elektronisia soundeja pop-rock klassikoiden ainesosiin. Yhtyeen musiikki on otettu positiivisesti vastaan varsinkin Saksassa, jossa albumin edellinen single You Are The Knife I Am The Blood on saanut radiosoittoa ja näkyvyyttä musiikkikanavilla.

Colorbluen debyyttialbumi Beyond The Greatest Oceans julkaistaan maailmanlaajuisesti 29. syyskuuta. Uusi singlebisii Heal on kuultavissa musiikkipalveluissa sekä katsottavissa musiikkivideon muodossa.

"Olemme pääsääntöisesti sinisen melankolian sanansaattajia, mutta tykkäämme silti leikkiä eri väreillä. Uudessa Heal -singlessä on eroteemastaan huolimatta hyvin hauskoja sävyjä. Melodiassa ja suoraviivaisessa poljennossa huutaa 70- ja 80-luvun taitteen stadion anthem -fiilikset. Lähtöideana albumille oli, että tehdään erilaisia hitaita biisejä: riisuttuja, rytmisiä, kokeilevia ja rokkaavia. Heal edustaa selkeästi viimeistä lokerointia".




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Antti Tuiskun Hartwa... Sonata Arctica kiert... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova