Tuorein sisältö

Narnia: uusi traileri ja jatko-osien kohtalo

24.04.2008 klo 04.08 | Luettu: 1597 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tämän vuoden kummallisimpia Hollywood-huhuja lienee se, että yhden osan perusteella rahasammoksi osoittautunut Narnia-sarja on kuollut ja kuopattu - vaikka sarjan toinen elokuva saa ensi-iltansa tänä kesänä ja kolmaskin parin vuoden päästä. Kysymys on siitä, hylkääkö Disney kylmäverisesti osat 4-7. Aiempien puheiden perusteella Narnia saapuu valkokankaille kerran kesässä kuuden vuoden ajan.

Tuottaja Mark Johnson on kertonut New Yorkin Comic-Con-tapahtumassa, että kolmas osa, Kaspianin Matka Maailman Ääriin, todella jää viimeiseksi osaksi - tämän hetkisten suunnitelmien mukaan.

Mutta sitten Johnson sanookin, että on olemassa lista ohjaajista, jotka saattavat ohjata neljännen osan, eli Hopeisen Tuolin. Johnsonin mukaan Disney tahtoo seurata Harry Potterin jalanjälkiä ja antaa jokaisen osan uudelle kyvylle. Johnson myöntää, että muutaman kirjan kääntäminen elokuvaksi tulee tuottamaan ongelmia.

Kaikkiaan 7 osaa lienee kuitenkin tulossa, mikäli yleisö lunastaa lippunsa.

Lähde: MTV Movies Blog

Tämän kesän Narnia-pätkästä Prinssi Kaspian on julkaistu uusi, entistä synkempi traileri:


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ruotsin valtio rahoi... Ang Leen seuraava el... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova