Tuorein sisältö

Steve’n’Seagulls julkaisi uuden cover-versioinnin

20.10.2017 klo 10.29 | Luettu: 2511 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Cover-versioillaan ympäri palloa ihastuttava Steve’n’Seagulls julkaisee tänään perjantaina oman tulkintansa ranskalaisen Trust-yhtyeen Antisocial-kappaleesta.

Kappaleesta julkaistaan samaan aikaan ranskan- ja englanninkieliset versiot. Steve’n’Seagulls nauttii suurta suosiota Ranskassa ja bändin keikoilla esittämä Antisocial on saanut ranskalaiset hullaantumaan. Alun perin vuonna 1980 julkaistua kappaletta on versioinut mm. Anthrax.



"Orkesterimme on keikkaillut Ranskanmaalla jo parin vuoden ajan ja mikäpäs siellä kierrellessä; mukavaa on ollut! Eräs parrakas ranskalainen esitteli meille Trust -yhtyeen ja heidän komean punk-rallinsa nimeltään Antisocial. Kun sekoitimme kappaleen sävelmään haitaria, lehmänkelloa, tuplabasarit ja meille uudenlaisen, hieman suoraviivaisemman lähestymistavan, keitos alkoi löytää oikean muotonsa. Koska basistimme on kielten ja sähkölaitteiden osalta ihmepoika, oli mahdollista toteuttaa versiot sekä alkuperäiskielellä että englanniksi"

Steve’n’Seagulls on parhaillaan 14 keikan Suomen-kiertueella ja esiintyy tänään perjantaina Lappeenrannassa.

Tältä kuulostaa alkuperäinen versio, Trust-Antisocial;


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Death metal -veteraa... Amaranthen ja In Fla... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova