Tuorein sisältö

The Voice of Finland käynnistyy tammikuun alussa - Toni Wirtanen etsii kilpailijoista piilotettua väkivaltaa

05.12.2017 klo 17.43 | Luettu: 2420 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto



The Voice of Finland palaa Neloselle seitsemännellä kaudellaan 5.1.2018.

Rock-panoksensa tähtivalmentajajoukkoon tarjoilee Apulannasta tuttu Toni Wirtanen. Tonin rinnalla punaisissa tuoleissa istuvat tutut kasvot Olli Lindholm ja Redrama sekä Anna Puu.

Toni kertoo nuorten muusikkojen lähestyvän Wirtasta hyvien vinkkien toivossa. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä, jotka saivat Tonin lähtemään mukaan ohjelmaan:

"Olen minäkin kuullut paljon määkimistä, että eihän se Wirtanen osaa edes laulaa, mutta kylläpäs osaan. Laulamisessa ei ole kyse oikeista nuoteista, vaan musiikki on tunteiden välitystä. Silloin kun tunne välittyy, myös laulusuoritus on täydellinen. On ihan sama onko se black metal -rääkymistä, räpäytystä tai puoli sävelaskelta liian matalalta laulettua iskelmää. Sanoisin, että sen tarinan löytäminen ja kuuleminen on vahvuuteni. Sen lisäksi kaipaan kilpailijoissa vähän hulluutta ja sellaista piilotettua väkivaltaa".

The Voice of Finlandin seitsemännelle kaudelle haki yli 2000 laulajaa. Kisan alussa nähtävää vaihetta kuvattiin syksyllä - taso on jälleen jäätävän kova.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Netflixiin on tuloss... Tamperelaisen rokkar... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova