Tuorein sisältö

Sara Chafak kertoo somessa, miksi uskalsi lähteä 'luomuilemaan' Selviytyjät-ohjelmaan

05.02.2018 klo 18.32 | Luettu: 4225 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Sara Chafak kertoo somessa, miksi uskalsi lähteä mukaan Selviytyjät-ohjelmaan - siellä kun "luomuillaan" ja ollaan ilman meikkejä kaiken aikaa.

"En oo ikinä näyttäytynyt julkisuudessa näin luontokappaleena mitä tuutte näkemään tv:ssä kun. Moni kysynyt multa että miten uskalsit lähteä mukaan ja olla ehostautumatta esillä kun työskentelet kauneus alalla noin muutenkin? En voinut muuta siihen tokaista kuin että olen elävä olento, joka ei häpeä itseään tai kyseenalaista olemassaoloaan. Mussa elää sisäinen luontoihminen ja enemmän kuin mitään, rakastan olla luonnossa ja olla yhtä luonnon kanssa! En tiedä parempaa. Ulkokuori ei ole sitä millä tunnen, ajattelen ja minkä vuoksi elän. Pidän kuitenkin itseni huolittelusta ja näteistä asioista siviilissä, mutta sitäkin enemmän rakastan olla luonnossa. Täysin vapaa kaikesta materiasta, ulkonäkökeskeisestä maailmasta ja hektsisestä hälinästä. Välillä on hyvä pysähtyä, vetää henkeä ja katsoa ympärilleen eläen täysin hetkessä ja sitä päästiin me kaikki tekemään huolella".

Tätä puolta en koskaan oo kenellekkään ikinä paljastanut, mutta se nyt tulee väkisinkin ilmi Selviytyjät Suomi tv ohjelmasta. En oo ikinä näyttäytynyt julkisuudessa näin luontokappaleena mitä tuutte näkemään tv:ssä kun Ohjelma starttaa TÄNÄÄN 4.2! Moni kysynyt multa että miten uskalsit lähteä mukaan ja olla ehostautumatta esillä kun työskentelet kauneus alalla noin muutenkin? En voinut muuta siihen tokaista kuin että olen elävä olento, joka ei häpeä itseään tai kyseenalaista olemassaoloaan. mussa elää sisäinen luontoihminen ja enemmän kuin mitään, rakastan olla luonnossa ja olla yhtä luonnon kanssa! En tiedä parempaa. Ulkokuori ei ole sitä millä tunnen, ajattelen ja minkä vuoksi elän. Pidän kuitenkin itseni huolittelusta ja näteistä asioista siviilissä, mutta sitäkin enemmän rakastan olla luonnossa. Täysin vapaa kaikesta materiasta, ulkonäkökeskeisestä maailmasta ja hektsisestä hälinästä. Välillä on hyvä pysähtyä, vetää henkeä ja katsoa ympärilleen eläen täysin hetkessä ja sitä päästiin me kaikki tekemään huolella! Mitä nyt vähän kyräilyä, juonimista, nälkiintymistä ja liikuntaa siinä samalla???????????????????????? #selviytyjät #selviytyjätsuomi #survivorsfinland @nelonen @ruutu @moskitotelevision

Henkilön Sara Yasmina Chafak (@sarachafak) jakama julkaisu




Ohessa vielä viidakkoversiota huolitellumpi otos Sarasta;

What u allow is what will continue

Henkilön Sara Yasmina Chafak (@sarachafak) jakama julkaisu





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Nyt myös avaruuslonk... Chewbacca eli Joonas... >

Keskustelut (1 viestiä)

djgkjhug

05.02.2018 klo 20.06 2 tykkää tästä

hekstisesta haha lol urpo
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova