Tuorein sisältö

Miten sujuu Roxette ilman Marie Fredrikssonia - Per Gessle’s Roxette nähdään myös Suomessa

13.03.2018 klo 12.11 | Luettu: 2524 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto



Roxetten lauluntekijä Per Gessle lähtee syksyllä Euroopan kiertueelle. Roxetten kappaleisiin keskittyvä kiertue saapuu Metro Areenalle lauantaina 3. marraskuuta.

Roxetten laulaja Marie Fredriksson vetäytyi live-esiintymisistä terveyssyistä johtuen keväällä 2016. Yhtyeen toinen solisti ja Roxetten lauluntekijä Per Gessle keskittyi tämän jälkeen uuteen ruotsinkieliseen sooloprojektiin ja kiersi Ruotsissa uuden kokoonpanon kanssa. Sekä kiertue, että Nashvillessa nauhoitettu albumi ”En vacker natt” (”A Beautiful Night”) vastaanotettiin innolla.

Gessle sai idean soittaa Roxetten tuotantoa uuden yhtyeensä kanssa. Marie antoi idealle siunauksen ja nyt Per Gessle’s Roxette starttaa Euroopan kierrokselle 11.10.

"Kumpikin meistä on sitä mieltä, että tämä on hieno tapa pitää kappaleet esillä ja soittaa niitä hieman erilaisella twistillä kaikkien niiden mahtavien ihmisten edessä, jotka ovat seuranneet meitä kaikki nämä vuodet.”

Gesslen uusi bändi Malin-My Wall (viulu ja mandoliini), Andreas Dahlbäck (rummut) ja Ola Gustafsson (pedal steel, mandoliini ja kitara), tuovat mukanaan tuoreen sävyn Americanaa, joka sulautuu saumattomasti kokeneiden Roxetten muusikoiden, Christoffer Lundquistin (kitara), Clarence Ofwermanin (koskettimet), Magnus Borjeson (basso) ja Helena Josefsson (taustalaulut), musisoinnin kanssa.

Liput tulevat myyntiin pe 16.3.

Roxette nähtiin Suomessa viimeksi vuonna 2015 Wasa Open Airissa.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Mitä ihmettä, uutine... Päivän pila: ohjaaji... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova