Tuorein sisältö

Saw-tietoutta kuin saavista kaataen

16.05.2008 klo 01.00 | Luettu: 3211 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Saw-sarja ei suostu pysymään poissa julkisuudesta puolta vuotta kauempaa. Kuudennen osan ohjaaja julkistettiin eilen, ja nyt ihmiset sarjan takana ovat alkaneet myöntää haastatteluja.

Viides osa tulee olemaan rakenteeltaan lähempänä sarjan aloitusosaa kuin Saw IV:sta. Tekijät myöntävät, että neljäs osa oli useille katsojille liian monimutkainen. Viides osa on "opettavainen tarina tiimityön tärkeydestä". Suuria yllätyksiä luvataan olevan kaksi.

Uusien ansojen luonnollisestikin kehutaan olevan edellisiä inhottavampia. "Leveästi hymyilevä" tuottaja Marc Berg on vakuuttunut, että ansojen suunnittelijasta ohjaajaksi ylennyt David Hackl säästi parhaat ideansa omaan episodiinsa, jonka hän tiesi jo kolmannen osan aikoihin ohjaavansa.

Saw V:n viimeinen ja kamalin ansa perustuu ohjaajan 7-vuotiaan pojan piirustukseen. Ylpeä isä lupaa, että jo kyseinen kuva on pelottava.

Saw IV alkoi hävyttömän graafisella ruumiinavauksella. Hacklin mukaan Saw V:n aloitus on... "no, se on jotakin. Säveltäjämme ei pysty edes katsomaan sitä".

Agentti Hoffman tulee olemaan elokuvan päähenkilö. Hoffmanin motiivit paljastetaan ja elokuvassa on myös takautumia, joissa Jigsaw kouluttaa Hoffmania.

Saw V loppuu yhtä hämärästi kuin edellisetkin osat. Saw VI:n käsikirjoituksesta on valmiina alku, keskeiset teemat ja yllätysloppu.

2009 julkaistava Saw-peli sijoittuu ensimmäisen osan aikoihin. Kaikki näyttelijät lainaavat äänensä hahmoille. Käsikirjoituksesta vastaavat sarjan luojat Leigh Whannell ja James Wan.

Lähteet: Bloody Disgusting, Shock Till You Drop

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Suomeen ensimmäinen ... Fullsteamin Pitkä Ku... >

Keskustelut (2 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.05.2008 klo 12.40

Saw on mielenkiintoinen elokuvasarja juonellisesti, mutta goren ja inhottavien teemojensa takia en vain yksinkertaisesti pystynyt katsomaan ensimmäistäkään osaa noin puoliväliä pidemmälle.

Harmi sinänsä.
lainaa
MokkiLumi

Rekisteröitynyt 26.05.2007

16.05.2008 klo 17.30

"Saw IV alkoi hävyttömän graafisella ruumiinavauksella. Hacklin mukaan Saw V:n aloitus on... "no, se on jotakin. Säveltäjämme ei pysty edes katsomaan sitä". "

Ehkäpä tämä on sittenkin joku juoni.. Juuri kun leffa on alkamassa, pamahtaa valkokankaalle teksti "If you want to see gore, visit Rotten.com" Ja sit alkaa pyörimään Disneyn Bambi. ::D
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova