Tuorein sisältö

Turmion Kätilöt -orkesterista tutulta hahmolta popimpaa materiaalia

17.05.2018 klo 10.49 | Luettu: 1649 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kuopiolainen Epik Pike maalaa kokonaan uuden tunnelman kotimaiselle popkartalle

Turmion Kätilöiden ja Tarot-yhtyeen sävellysosastolta ja syntetisaattoreiden takaa tutun Janne Tolsan pöytälaatikossa muhineet popsävelmät on nyt saatettu päivänvaloon - perjantaina 18. toukokuuta 2018 kaikissa johtavissa digitaalipalveluissa julkaistavan The Big Picture -ep:n muodossa.

Tolsan kappaleet sanoitti 1970-luvulla vaikuttaneesta Finnforest-yhtyeestäkin tuttu lauluntekijä Pekka Tegelman. Koko projekti konkretisoitui, kun mukaan löytyi tulkitsijoiksi Kuopiosta nuori ja kirkaskurkkuinen Pinja Pitkänen sekä Black Light Discipline -yhtyeen kitarasankari Joonas Pulkkinen.

"Nyt kun siunautui vähän ylimääräistä aikaa ja löytyi kovat ammattilaiset avuksi, niin sain vietyä tätä projektia toiselle levelille. Nää biisit on sen verran hitaampaa ja popimpaa, ettei ne välttämättä olis Turmion Kätilöiden ohjelmistoon ollut sopivia, joten ajattelin tehdä kokonaan uuden projektin tätä varten. Osa biiseistä on sävelletty melkein keskiajalla, eli tovin nuo on pyörinyt tuolla kovalevyn syövereissä jatkotuotantoa odotellen", kertoo Tolsa.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< The Alan Parsons Pro... Klamydia julkaisee u... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

97701

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova