Tuorein sisältö

Teräsbetoni tänään Viisuareenalla - BBC:n äänestys ei lupaa Suomelle kunniaa

20.05.2008 klo 10.44 | Luettu: 3768 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Teräsbetoni tänään viisulauteille. Eurovisionin laulukilpailun ensimmäinen semifinaali on vuorossa tänään tiistaina 20.5.

Ensimmäisessä semifinaalierässä ovat mukana 19 maasta. Niistä kymmenen etenee lauantaina 24. toukokuuta pidettävään Eurovision laulukilpailun finaaliin. Puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella pääsee yhdeksän maata finaaliin. Viimeisen finaalipaikan saa raatien äänestyksen perusteella parhaiten sijoittunut maa, joka ei ole puhelinäänestyksessä sijoittunut yhdeksän jatkoon päässeen joukkoon. Jatkoon menijät julkistetaan tänä iltana suoran lähetyksen päätteeksi.

Teräsbetonin kilpailunumero on 16. Suomen kappaletta ei voi änestää Suomen maaperältä.

Tietojen mukaan eiliset harjoitukset sujuivat hyvin ja Teräsbetonin laulajan J.Aholan kuumetautikin on antamassa periksi.

BBC:n euroviisufanien keskuudessa järjestämä ennakkokysely ei lupaile Suomelle ruusuista Viisu-urakkaa. Jokaisesta viisuihin osallistuvasta maasta yksi konkarifani pääsi antamaan viisuille pisteitä ja Ruotsi selvisi voittajaksi. Ruotsin Charlotte Perrellin jälkeen kunniasta kamppailevat tiukimmin Ukraina, Sveitsi, Serbia ja Venäjä.

Suomen paikka oli pudota viidenneksi viimeiseksi viisuilijaksi. Suomen taakse jäivät vain Makedonia, San Marino, Viro ja Montenegro.

Ennakkoarvailut ovat ennenkin olleet metsässä - Ruotsille ei ilman taistelua voittoa anneta!


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Napster kauppaa 6 mi... Uriah Heep kohtaa ra... >

Keskustelut (4 viestiä)

RavenX

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.05.2008 klo 11.22

Oon kyllä jokseenkin yllättynyt, jos Suomi tuota korkeammalle loppupeleissä nousee. Ehkä kannattais ottaa ruotsalaisista mallia ja ottaa se tuulikone mukaan lavalle.
lainaa
viisuvollottaja

20.05.2008 klo 12.29

kyllä se teräsbetonin poikien tukka toki hulmuisi tuulikoneella -
mutta en oikein jaksa uskoa että se riittävästi toisi ääniä :)


Viisuihin pitäisi lähettää sitä perus europurkkapoppia (eikä sekään varmasti suomeksi menestyisi) tai sitten jos suomeksi haluaa laulaa, niin jotain oikein kunnon raskasta metallia tms kunnon lava meiningillä niin voisi tulla muutama ääni.

Teräsbetonissa ei valitettavasti ole riittävästi sitä "Oooomph":ia suomea osaamattomien silmille ja korville
lainaa
Arska

20.05.2008 klo 15.03

--- Jo vain myöntää, että Teräsbetonin viisu kuulostaa entistä enemmän Frederikiltä, jolla munat on jäähneet kanalan oven välhiin---- Titaniccia ja huhhaheita---Linda lindaa---ja sitä rattaa ---
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

20.05.2008 klo 22.09

Ruotsille ei PRKL hävitä!!
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova