Tuorein sisältö

Yksi Tampereen Blockfestin päänimistä vaihtuu

15.08.2018 klo 23.26 | Luettu: 1520 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tulevana viikonloppuna juhlittava Tampereen Blockfest tiedottaa artistimuutoksista.

Travis Scott peruu kaksi Euroopan keikkaansa, joista toinen on Blockfest.

Scott peruu keikat MTV VMA -esiintymisensä johdosta. Asia ei miellytä neuvotteluosapuolena toimivaa Live Nationia. "Kyseessä on pöyristyttävä ja täysin Blockfestista riippumaton tilanne, joka sattui myös pari vuotta sitten Readin & Leeds festivaalille, ja on hyvin harmillinen kaikille osapuolille. Selvitämme mahdollisia jatkotoimenpiteitä".

Scottin tilalla nähdään legendaarinen Nas. Nas tulee esiintymään lauantai-iltana Travis Scottin paikalla

Myös kanadalainen Belly on joutunut perumaan koko Euroopan kiertueensa.

NAS BLOCKFESTEILLE – TRAVIS SCOTT JA BELLY JOUTUIVAT PERUMAAN EUROOPAN KEIKKANSA. Legendaarinen Nas saapuu Tampereelle lauantaina 18. elokuuta. Yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista hiphop-artisteista julkaisi kesäkuussa 2018 uusimman albuminsa Nasir, jonka vastaavana tuottajana on toiminut Kanye West. // Travis Scott pakotettiin perumaan kaksi Euroopan keikkaansa, Pukkelpop -festivaaleilla Belgiassa sekä Blockfesteilla, MTV VMA -esiintymisensä takia. Tämä tapahtui täysin odottamattomalla aikataululla. Kanadalainen Belly on joutunut perumaan koko Euroopan kiertueensa terveydellisistä syistä. Festivaalin tuotanto on tehnyt hartiavoimin töitä tilanteen paikkaamiseksi, ja onnistui tiukasta aikataulusta huolimatta hankkimaan korvaavan artistin. // Blockfest on syvästi pahoillaan tapahtuneen johdosta, ja erityisen harmissaan artistien perumisesta kaikkien fanien puolesta. ”Due to unforeseen commitments with the MTV Music Awards, Travis Scott has had to cancel his appearance at Blockfest this year. He loves his fans in Finland and looks forward to performing for them in the very near Future.”

Henkilön Blockfest (@blockfest) jakama julkaisu


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tänään tv:ssä: suoma... Anna Puun Intergalac... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova