Tuorein sisältö

Kymmenen vuotta sitten tapahtui Arman Alizadin ja Vappu Pimiän elämässä merkittävä suunnanmuutos

05.09.2018 klo 21.34 | Luettu: 2078 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Valtakunnallinen Yrittäjän päivän kunniaksi useat julkisuuden henkilöt ovat lisänneet someen postauksia oman yrittäjän taipaleen alusta.

Arman Alizad lopetti räätälin työn 10 vuotta sitten ja perusti oman firman. Kymmenen vuotta sitten myös Vappu Pimiä päätyi perustamaan oman yrityksen.

"Mä tein urallani täyskäännöksen ja jätin mun ammatin ja vaatetusalan koska halusin televisiotuottajaksi ja tehdä omia ohjelmia, kertoa maailman ihmisten tarinoita. Halusin vannoutuneena Tarantino-, ja Bruce Lee-fanina tehdä sarjan kamppailulajeista. Kaikki alkoi Kill Armanista, ideasta jolle suurin osa ihmisistä nauro eikä uskonu et räätäli voisi tehdä mitään sellasta. Mä puskin, unelmoin ja toimin läpi kaikki vastoinkäymiset. Otin henkisesti, tuotannollisesti ja fyysisestikin turpaan kunnes eräänä päivänä Kill Arman olikin toteutunut. Me myytiin Kill Arman myöhemmin 135 maahan ja mun sarja oli yhtäkkii kansainvälinen".

Mä otin 10 vuotta sitten isoimman riskin minkä oon koskaan ottanu. Mä tein urallani täyskäännöksen ja jätin mun ammatin ja vaatetusalan koska halusin televisiotuottajaksi ja tehdä omia ohjelmia, kertoa maailman ihmisten tarinoita. Halusin vannoutuneena Tarantino-, ja Bruce Lee-fanina tehdä sarjan kamppailulajeista. Kaikki alkoi Kill Armanista, ideasta jolle suurin osa ihmisistä nauro eikä uskonu et räätäli voisi tehdä mitään sellasta. Mä puskin, unelmoin ja toimin läpi kaikki vastoinkäymiset. Otin henkisesti, tuotannollisesti ja fyysisestikin turpaan kunnes eräänä päivänä Kill Arman olikin toteutunut. Me myytiin Kill Arman myöhemmin 135 maahan ja mun sarja oli yhtäkkii kansainvälinen. Se oli ponnahduslauta kaikelle mitä tänä päivänä teen. Se johti Ristiretkiin ja avasi mulle ja mun katsojille maailman. Kymmenen vuotta, lukuisia sarjoja ja 6 Kultaista Venlaa myöhemmin voin sanoa että sydäntäni kannatti seurata ja että intuitio tietää aina. Se ties mihin se mut johtaa. Nyt mä oon tässä, oman elämäni Bondina enkä päivääkään vaihtais pois. Hyvää yrittäjyyden päivää kaikille yrittäjille! Me ollaan tän yhteiskunnan yks kulmakivistä, koska me ei tyydytä, eikä me luovuteta. #viimeinenristiretki #killarman #armaninmaailma

Henkilön Arman Alizad (@armanalizad) jakama julkaisu



"10 vuotta sitten perustin yrityksen ja 8 vuotta sitten heittäydyin täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Paljon on saanut paiskia, lomallakin on aina vähän töissä, mutta päivääkään en vaihtaisi pois! Pitkien työpäivien vastapainona kuitenkin vapaus, vaikka teen paljon, on silti aina vapaus päättää".


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ensimmäiset kuvat Ma... Mötley Crüe -rokkari... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova