Tuorein sisältö

Indiana Jones jahtaa väärää kalloa?

30.05.2008 klo 12.29 | Luettu: 6902 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Indiana Jonesin uudessa leffassaan metsästämä kristallikallo saattaa olla väärennös, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan maailmankuulut kristallikallot eivät ole peräisin muinaisesta Meksikosta. Tämän tyrmäävän uutisen ovat välittäneet maailmalle Journal of Archeolocical Science ja Cardiffin yliopisto.

Tiedeyhteisöä kuohuttaneet kristallikallot ovat puhuttaneet jo vuosikymmenien ajan. British Museum osti luonnollista kokoa olevan, yhdestä kristallimöhkäleestä veistetyn kallonsa Tiffanylta New Yorkista 1897. Smithsonian instituutin kallo on hankittu Mexico Citystä 1960. Kallojen oletettiin olevan muinaismeksikolaista tekoa, koska ihmiskalloja käytettiin koristeina atsteekkien taiteessa.

Kallot ovat herättäneet kovaa pärran pärinää jo 1930-luvulta lähtien. Uudet kansainväliset tutkimukset (elektronimikroskoopilla) paljastavat kalloista kiistanalaisia seikkoja. Tutkimusten mukaan kummankin kallon työstämiseen on käytetty työstömenetelmiä, joita muinaisilla meksikolaisilla ei ollut käytössään.

Tutkijoiden mukaan Smithsonian valkoinen kvartsikallo veistettiin juuri ennen kuin se myytiin, kun taas British Museumissa sijaitseva kristallikallo valmistettiin Euroopassa 1800-luvulla. Sen kvartsi on mitä ilmeisimmin peräisin joko Brasiliasta tai Madagascarilta – atsteekkien kauppareittien ulottumattomista.

Lähde Tiede-lehden verkkosivut

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Aukustin tähtenä PMM... Ellen ja Heikki pala... >

Keskustelut (3 viestiä)

CJ_Sneek

Rekisteröitynyt 15.07.2007

30.05.2008 klo 19.15

Bah, leffa oli muutenkin sellaista skeidaa että feikkikallon jahtaaminen ei ole niin suuri rasti muihin elokuvan virheisiin verrattuna.
lainaa
Osiris

30.05.2008 klo 20.53

Tähtiportti tietää: Avaruudesta ne ovat.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

02.06.2008 klo 09.57

No niin, on taas Mulperille ja Kullille kysyntää... vai olisiko sittenkin Jack O'Neill, Sam Carter, Daniel Jackson ja Teal'c parempi valina?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova