Tuorein sisältö

Biisonimafian mopo keulii Elisa Viihteen avustuksella

05.11.2018 klo 13.16 | Luettu: 1340 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Youtubessa julkaisemillaan videoilla 50 miljoonaa katselua vuosittain keräävä sketsiryhmä Biisonimafia julkaisee seuraavan elokuvansa yksinoikeudella Elisa Viihteessä.

MC Helper 3 on mopokerhojen maailmaan sijoittuva elokuva, jonka pääosissa nähdään Biisonimafia-hahmojen lisäksi myös mm. Viivi Pumpanen, Janni Hussi ja Essi Unkuri. Biisonimafian tuottaman elokuvan on ohjannut Kaitsu Rinkinen.

"Olemme aiemmin toimineet lähinnä mainosrahojen turvin, joten nyt on ollut mahtavaa edistää käsikirjoitusta pelkästään elokuvan sisällön ehdoin. Olemme voineet viedä ideoita pidemmälle ja toimia täysin omien ehtojemme mukaan. Elisa Viihteen kanssa on ollut huippua tehdä töitä, sillä rahoituksen lisäksi saimme avuksemme myös ammattidramaturgin. Siitä on ollut huikeasti apua".

Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa kesän aikana kuvattu fantasiakomedia on jatkoa Biisonimafian Youtube-kanavalla julkaistuille MC Helper-lyhytelokuville. MC Helper -komedioissa käsitellään aikuisten ongelmia lasten maailmassa. Pienmoottoribensiini haisee, mopot pärisevät ja parisuhteet paukkuvat, kun kuvitteellinen tuplatauriinilla terästetty alamaailma nielee syövereihinsä kaiken ympäriltään.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Hyvinkään Rockfest j... Tänään tv:ssä: Bruce... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova