Tuorein sisältö

Spice Girls -tähden raju tilitys - ex-kumppani kuvasi 64 seksinauhaa ja halusi toistuvasti 'kolmen kimppaa'

18.11.2018 klo 15.57 | Luettu: 2016 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Spice Girls -tähti Mel B (43) paljastaa "kaiken" tuoreessa kirjassaan Brutally Honest.

The X Factor -tuomarointi sujui kokaiinin voimin, ongelmainen avioliitto Stephen Belafonten kanssa johti lopulta itsemurhayritykseen. Mel B nappasi kourallisen lääkkeitä mutta päätyi kuitenkin omin voimin ajoissa sairaalaan. X Factor -ohjelman katsojat saattoivat todistaa tapahtunutta Mel B:n ilmestyessa seuraavana päivänä miljoonien katsojien eteen - kaulalla ja käsissä olleet mustelmat ja ruhjeet muistuttivat edeltävän päivän surullisista tapahtumista.

Mel B kertoo myös seksinauhoista - Belafonte oli kuulemma kuvannut "kolmen kimppaa".

Ylimääräinen nainen petiin, se oli kuulemma Mel B:n idea. Belafonte ei olisi kuulemma koskaan suostunut, että kolmantena osapuolena olisi mies. Laulaja kertoo homman olleen ok mutta Belafonte kuvasi tapahtuman ja lopulta asiasta tuli jonkinlainen pakkomielle. Mel B:n piti houkutella uusia naisia mukaan kolmen kimppaan, julkimoitakin. Laulaja kyllästyi koko hommaan mutta Belafonte ei - lopulta seksinauhoja oli 64 kappaletta.

Mel B onnistui lopulta pitämään nauhat poissa julkisuudesta.

(Daily Mail)


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tänään tv:ssä: alast... Metallican kitaristi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

75261

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova