Tuorein sisältö

Judd Apatowilta sydäntäsärkevää stand-up-komediaa

03.06.2008 klo 13.48 | Luettu: 1730 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Elokuvat Paksuna ja 40v ja Neitsyt ohjannut ja noin joka toisen tuoreen menestyneen amerikkalaisen komedian tuottanut Judd Apatow on puhunut kolmannesta ohjaustyöstään, joka on yhä nimeä vailla. Stand-up-koomikkojen maailmaan sijoittuva leffa on luonnollisesti komedia, mutta mukana on entistä enemmän draamaa. Apatowin tavoite on kertoa tärkeitä ja vahvoja tarinoita siten, että elokuvat ovat samalla hyvin hauskoja.

Koomikoita näyttelevät ainakin Adam Sandler ja Apatowin vakionimi Seth Rogen. Sandler tahtoo tappaa Apatowin, sillä hän ei ole kirjoittanut uutta rutiinia 10 vuoteen, ja hän oli onnellisempi laiskotellessaan. Sandler palaa harjoittelun merkeissä Los Angelesin komediaklubeille, ja jos hän ei ole hauska, yleisö saa nähdä kuinka hän vetää Apatowia turpiin.

Myös Sandler vakavoituu sen verran, että hän kutsuu käsikirjoitusta "melko sydäntäsärkeväksi", vaikka hän kavereineen sen vitseille hohottikin.

Lähde: MTV Movies

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Parasta naisten Sink... Ari Koivusen uusista... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova