Tuorein sisältö

Juhlan kunniaksi, Läjä Äijälä plays Terveet Kädet - vielä kerran

16.01.2019 klo 13.29 | Luettu: 1389 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Legendaarinen hardcore-yhtye Terveet Kädet tekee lyhyen paluun. Bändi juhlii 1980-luvun tuotannon koostavan vinyyliboksin julkaisua kolmella helmikuisella keikalla.

Läjä Äijälän luotsaama Terveet Kädet lopetti toimintansa vuonna 2016 liki neljänkymmenen toimintavuoden jälkeen. Äijälä ilmoitti, että yhtye ei ollut hänelle enää ajankohtainen. Tuolloin bändi laittoi pillit pussiin, ja sen viimeisin kokoonpano jatkoi keikkailua sekä levyjen tekoa Lapin Helvetti -nimellä.

Yhtyeen arvostuksen ja 40. juhlavuoden kunniaksi Svart Records on koostanut yhtyeen 1980-luvun tuotannosta kaikkiaan viiden vinyylilevyn kokoelmaboksin.

Lopettamispäätöksestä huolimatta Äijälä ilmaisi halunsa tehdä kattavan julkaisun kunniaksi Lapin Helvetin nykykokoonpanolla rajoitetun määrän keikkoja, joilla se soittaa pelkästään Terveet Kädet -yhtyeen 1980-luvun materiaalia.

Terveet Kädet -yhtyeen TK POP 1980 – 1989 viiden vinyylilevyn kokoelmaboksi ilmestyy 1.2.2019. Yhtye soittaa julkaisun kunniaksi kolme keikkaa: 21.2. Oulun 45 Special, 22.2. Tampereen Vastavirta-klubi sekä 23.2. Helsingin Ravintola Lepakkomies.

Lapin Helvetti plays TK:

21.2.2019 Oulu, 45 Special

22.2.2019 Tampere, Vastavirta
+ Kohti Tuhoa, Generals, Ahistus

23.2.2019 Helsinki, Lepakkomies
+ Kohti Tuhoa, Ydinperhe

YLE Elävä Arkisto


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Häät, hautajaiset ja... Haamujengi palaa ens... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova