Tuorein sisältö

Selviytyjät Suomessa Lola ja Virpi yrittävät mahtua samaan porukkaan - Lola 'kiristää' Virpiltä tylyn lupauksen

20.03.2019 klo 11.43 | Luettu: 1185 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

HUOM! Sisältää juonipaljastuksia.

Selviytyjät Suomi -ohjelman seuraavassa jaksossa kilpailijat palaavat draamaattisesta heimoneuvostosta, jossa Vilma luovutti koskemattomuusamulettinsa Virpille ja kuoulta Vilma äänestettiin ulos.

Jäljelle jääneet uuden Himbuyan-heimon jäsenet tulivat siihen tulokseen, että Vilma luovutti kisan tahallaan.

Vilman lähtö oli etenkin Lolan mieleen. Mutta, Lolaa harmittaa myös Virpi.

"Nyt kun oli viikon ilman Virpiä, ja nyt on jälleen Virpin kanssa samassa paikassa, on suhteellisen haastavaa olla samassa leirissä ihmisen kanssa, joka on kertaalleen sua puukottanut selkään."

Virpikin aistii tunnelman ja päättää lähestyä Lolaa sovinnon merkeissä. Virpi valitsi aikoinaan Vilman ja samalla Lolan kanssa tehty liitto kariutui.

"Mä pyydän anteeksi, että mä oon mennyt kuin pässi narussa. Mä en sulta pyydä mitään vastapalvelusta, mutta mä voin sulle tehdä vastapalveluksen, mä olen sen velkaa. Mulla on ollut paha mieli tästä ja mä en halua, että sä vihoittelet. Jos anteeksipyyntö riittää?" Virpi tunnustelee Lolaa.

Lola haluaa anteeksipyynnön lisäksi kuitenkin myös vastapalveluksen:

"Jos tulee sellainen tilanne, että on joku porukka, joka haluaa tietyn henkilön ulos ja tarvitaan yksi ääni, niin olisiko se yksi ääni sinun vastapalvelus?"

Virpi suostuu vaatimukseen ja kättä lyödään päälle.

Selviytyjät Suomi Nelosella ja Ruudussa sunnuntaina kello 20.

(Nelonen)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kimi on Iceman mutta... Voice Of Finlandin l... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova