Tuorein sisältö

Sampo Kaulanen naulasi suuren tavoitteen; 'Vastaavaa ei ole alallani vielä Suomessa tehty'

21.03.2019 klo 22.03 | Luettu: 993 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Mediapersoona ja Lapin kyläkauppakeisari Sampo Kaulanen sunnittelee jotain suurta.

Viime vuoden puolella Sampon elämä mullistui ADHD-lääkityksen ansiosta. Elämään tuli enemmän tolkkua.

Seiskan blogissa Sampo kertoo viimeisen vuosikymmenen olleen selviytymistä. Nyt miehellä on olo, että elämä toistää loputtomasti itseään; "Minusta on tuntunut pitkään että jauhan tätä samaa rullaa vuodesta toiseen, eivätkä hommat enää edisty samaan tahtiin kuin mitä mieleni haluaa. Mitä helvettiä mie siis teen?".

Sampo etsii elämästä kiksejä - merkitystä ja mielekkyyttä.

Nyt edessä on suuri projekti, räppäri-Cheekin tyyliin;

"Haluan suunnan elämälleni, uralleni ja kaikelle. Tuosta oivalluksesta lähti melkoinen ajatusmyrsky ja itsetutkiskelu käyntiin ja nyt olen keksinyt miten minä vedän oman saagani finaaliin".

Riskejä kaihtamatta, Sampo aikoo toteuttaa jotain sellaista, mitä Suomessa ei ole ennen (Sampon alalla) nähty.

"Mulla on tavoite, visio ja suunta! Nyt aion kävellä tämän matkan läpi ja tiedän että helppoa se ei tule olemaan, mutta nyt tiedän mitä haluan".

Mutta mikä on Sampon suuri tavoite? Se jää vielä arvoitukseksi, ellei vastaus sitten löydy rivien välistä. Lue Sampon blogiteksti täällä.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kolme Slipknotin vii... Game of Thrones -put... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova