Tuorein sisältö

Provinssialue siistiytyy viikossa

17.06.2008 klo 13.42 | Luettu: 2755 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Viikonloppuna juhlitun Provinssirockin jälkien siivoamiseen kuluu aikaa lähes viikko. Ilkka-lehden haastattelussa tapahtuman promoottori Juha Koivisto kertoo eräänlaisen takarajan olevan juhannus.

- Festivaalialueen siivoaminen on haasteellinen urakka. Alueella ei ole juurikaan valmiita rakenteita, joten ne joudutaan sinne tuomaan.

Festarialueen rakentamiseen menee kuukausi - siivoamiseen viikko. Siivoamisen tahdin määräävät kuitenkin rakenteiden purun ja poiskuljetuksen sujuminen. Esiintymislavoja ja muita rakenteita rahtaavat paikalle useat eri tahot, joten kaikki ei ole järjestäjän tahdosta kiinni. Ennen isojen rakenteiden purkua festarialueen siivoaminen ei etene.

Leirintäalueet sujuvat nopeammin. Camp Provinssin loppusiivouksen takaraja oli maanantaina. Myös kesäteatterin alue on nopeasti siistitty.

Löytötavaraa on jäänyt festarikansalta vähemmän kuin vuosiin. Löytötavarapisteessä säätä ja hyvää organisaatiota kiitellään vähäisen löytötavaran syiksi. Tosin kovin pieni osa löytötavarasta löytää oikean omistajansa.

Poliisille viikonloppu oli suhteellisen vilkas, vilkkaampi kuin viime vuoden Provinssi. Seinäjoen poliisilla oli festarien aikana hälytystehtäviä noin 410. Viime vuonna selvittiin 50 tehtävää vähemmällä. Tosin lukuihin sisältyvät myös Provinssiin liittymättömät tehtävät. Pääasiassa tapaukset olivat pientä nahistelua, juoppohäiriköintiä ja pieniä omaisuusrikoksia. Rattijuoppoja oli aikaisempaa vähemmän.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kyläkauppias Keskise... Metal Hammer palkits... >

Keskustelut (2 viestiä)

Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

17.06.2008 klo 20.45

Provinssi.. fail..
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.06.2008 klo 09.09

Ei suinkaan fail. Oikein miellyttävä Provinssi.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova