Tuorein sisältö

Koira söi Maj Karman biisit

18.06.2008 klo 11.38 | Luettu: 4084 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Maj Karma -yhtyeen ensi elokuulle kaavailtu yhdeksäs studioalbumi
siirtyy julkaistavaksi ensi vuoden puolelle.

Julkaisu siirtyy, koska Maj Karma –rumpali Janne Savolaisen Brutus
-koira pureskeli levyn basso- ja rumpuraidat sisältäneen kovalevyn
käyttökelvottomaksi (???).

- Levyltä pystyttiin pelastamaan osa jo nauhoitetusta materiaalista,
mutta ei kaikkea. Totesimme, että nyt ei kannata hätiköidä ja siirsimme
julkaisuajankohtaa samantien ensi vuoden puolelle, toteaa yhtye
harmistuneena.

- Aikaisemmin Brutus on tuhonnut lähinnä rumpukapuloita, joten tämän
tempauksen jälkeen olin jo valmis viemään sen rankkurille. Onneksi tulin
toisiin ajatuksiin, toteaa nyt jo leppynyt koiran isäntä.

Uusi julkaisupäivä tulee olemaan 28.maaliskuuta 2009. Tulevan levyn
ensimmäinen single julkaistaan tammikuun 2009 lopussa.

Maj Karman "Koira haudattuna 2008" -kesäkiertue etenee kesän aikana seuraavasti:

27.06. Riihimäki, Riihimäki Rock
03.07. Tampere, Keskustori
18.07. Kuusamo, RukaRock
19.07. Karkkila, Sunset Beach Party
26.07. Harjavalta, Karmarock
08.08. Jyväskylä, Jyväskylä Rock
09.08. Salo, Vrock
22.08. Oulu, Oulun musiikkivideofestivaalit
24.08. Heinola, Heinolassa jyrää

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Amerikkalaisella por... Karmarockin aikataul... >

Keskustelut (3 viestiä)

Osse

18.06.2008 klo 15.24

:D

"koira pureskeli levyn basso- ja rumpuraidat sisältäneen kovalevyn käyttökelvottomaksi"

"'Koira haudattuna 2008' -kesäkiertue"

Kolme kysymystä jäi auki:
1. Miten kiertueella voi olla noin osuva nimi?
2. Miten koira voi saada käsiinsä niinkin tärkeän kovalevyn?
3. Miksei kovalevyn tietoja ollut varmuuskopiotu?
-> Kiire painaa päälle ja lupauksia rikotaan - 'koira söi' on ehkäpä maailman vanhin tekosyy
lainaa
Bigtoop

Rekisteröitynyt 04.01.2008

18.06.2008 klo 19.07

Osse kirjoitti:
'koira söi' on ehkäpä maailman vanhin tekosyy


Taitaa olla hieman huumoria pelissä, arvaan ma. Eipä ainakaan ihan tavanomainen syy, se on hyvä jos negatiivinen uutinen saa hymyn huulille =)
lainaa
susikoira

19.06.2008 klo 00.29

Kyllä tuo aika mainospuffilta vaikuttaa, mutta kyllähän koiraa voi ärsyttää suriseva ja vilkkuva ulkoinen HD, niin onhan se mahdollista että se on napannut sen ja kolistellut levyn paskaksi..
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova