Tuorein sisältö

'Metallican hyväksymä', Tampereen klubilla soittaa todellinen heavy metallin kruunaamaton merkkiyhtye

24.06.2019 klo 13.25 | Luettu: 679 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Thin Lizzyn jälkeenjääneestä miehistöstä syntynyt Black Star Riders sekä brittiläinen heavy metal -veteraani Diamond Head nähdään tiistaina 5.11. Tampereen Klubilla.

Black Star Riders syntyi vuonna 2012 legendaarisen Thin Lizzy -yhtyeen viimeisimmäm kokoonpanon miehistöstä.

Bändin keulakuva on Pohjois-Irlannissa syntynyt laulaja-kitaristi Ricky Warwick, joka Thin Lizzyn lisäksi tunnetaan skotlantilaisen Allmighty -yhtyeen vokalistina.

Entinen Ratt-yhtyeen basisti Robbie Crane kuuluu edelleen miehistöön, mutta muutoksia alkuperäiseen Black Star Riders -kokoonpanoon tuli ensin keväällä 2017, kun amerikkalainen Chad Szeliga tuli rumpupatterin taakse Jimmy DeGrasson tilalle ja myöhemmin Damon Johnsonin paikan yhtyeen kitaristina otti Christian Martucci.

Brittiläinen Diamond Head kuuluu heavy metallin veteraaneihin. Yhtye perustettiin jo vuonna 1976, joten ikää kokoonpanolla on runsaat 40 vuotta.

Kotimaassaan Diamond Head nauttii suosiosta ja hevi-pioneerin maineesta, mutta maailmalla yhtye on valitettavasti jäänyt hieman vähemmälle huomiolle. Kansainvälisten rock-piirien suuresta arvostuksesta Diamond Headia kohtaan kertoo muun muassa se, että Metallica on nimennyt yhtyeen yhdeksi omista esikuvistaan ja soittanut keikoillaan Diamond Headin biisejä kuten "Am I Evil?" ja "It's Electric".

Black Star Riders & Diamond Head Tampereen Klubilla 5.11.2019:
Ikäraja: K-18
Aika: Ovet 19:00
(Lipunhintaan sisältyy eteispalvelumaksu)

(Korjaus keikan päivämäärään tehty klo 19.55)







V2.fi | J.A. Kaunisto
< Toy Storyn ja Child'... Krypton 2-2: Deadpoo... >

Keskustelut (1 viestiä)

Yerre

24.06.2019 klo 18.44

Huomenna? Näyttäisivät soittavan 05.11.2019

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova