Tuorein sisältö

Heavy metal -veteraanin kitaristi muistelee kaatunutta yhteistyötä Megadethin Dave Mustainen kanssa: 'ajattelin että fantastinen idea'

21.08.2019 klo 20.55 | Luettu: 5793 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Brittiläisen heavy metal -pioneerin Diamond Headin kitaristi Brian Tatler muisteli "Rock Talk With Mitch Lafon" -podcastissa yhteistyöhankettaan Megadethin Dave Mustainen kanssa - hanke, joka ei koskaan valmistunut.

Elettiin aikaa 90-luvun puolivälin jälkeen, Mustaine julkaisi albumin nimeltään MD.45. Noin vuosi kyseisen albumin jälkeen Tatler ja Mustaine juttelivat Mustainen ajatuksesta julkaista vastaavaa materiaalia lisää. Tällä kertaa yhteistyössä Tatlerin kanssa.

Mustaine heitteli pöytään myös muutamien soittomiesten nimiä ja Tatler mietti idean olevan suorastaan fantastinen.

Tatler ryhtyi työstämään materiaalia ja Mustaine valitsi biisiraakileista omasta mielestään varteenotettavia ehdokkaita.

"Kului noin vuosi ja sain Mustainelta pahoittelut, mies oli kovasti kiireinen. Projekti tuntui jossain vaiheessa jo painolastilta ja lopulta Mustaine totesi hankkeen olevan hänen osaltaan hyllyllä. Ei pysty eikä ehdi".

Sitten, 2000-luvun alussa Mustaine loukkasi kätensä ja miehen soittouran uskottiin olevan siinä. Samalla viimeinenkin toive saada yhteistyöprojekti joskus valmiiksi, happani käsiin. "Se on vain elämää", mietti Tatler ja alkoi työstämään biisi-ideoita eteenpäin ja on sittemmin käyttänyt yhtä jos toistakin myöhemmillä levytyksillään.

Tatler ja Mustaine pysyivät ystävinä. Kun Mustaine sai sittenkin kätensä jälleen kuntoon, Diamond Head toimi vuonna 2005 Megadethin Euroopan kierroksen lämppärinä.

(Blabbermouth.net)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ruutusi ei kasva, mu... Rillit huurussa -täh... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova