Tuorein sisältö

Movetron ja Waldo’s People yhteiskiertueelle - kuuntele yhteisbiisi Nousee (feat. DJ Oku Luukkainen)

13.09.2019 klo 10.15 | Luettu: 1545 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ysäripopin kuninkaalliset Movetron ja Waldo’s People täyttävät tänä vuonna 25-vuotta ja juhlistavat merkkipaalua lähtemällä tämän kuun puolessa välissä Ysärin kuninkaalliset -nimiselle kiertueelle.

Kiertueella on mukana myös mm. Radio Novan Retroperjantai-ohjelmasta ja 7300-päivää hitistään tunnettu DJ Oku Luukkainen, jonka kanssa Movetron ja Waldo’s People ovat tehneet Nousee-nimisen singlen.

"Jo talvella aloimme suunnitella yhteisbiisiä ja kesän keikkareissulla biisin sanoitus sitten saikin alkunsa. Myöhemmin Löyvän Timo nappasi aihiosta koppia ja ruuvasi sanoituksen kuvaamaan mitä kaikkia. Lopputuloksena syntyi sitten ysäritamppausta parhaimmillaan".


Syyskuun 14. päivä starttaava Ysärin kuninkaalliset -kiertue vierailee Seinäjoella, Tampereella, Turussa, Lahdessa, Oulussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Rovaniemellä ja Porissa. Movetronin ja Waldo’s Peoplen suurimpia hittejä tarjoilevalla kiertueella on mukana myös uransa 25-vuotisjuhlia viettävä DJ Ice K, Oulussa, Jyväskylässä, Kajaanissa ja Rovaniemellä esiintyvä Ruotsin oma ysärisuuruus Pandora sekä Porissa esiintyvä eurodance-yhtye E-rotic.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Dark Universe kosaht... Huumaa lauantain täy... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova