Tuorein sisältö

Temptation Island Suomi: mukana kristillisessä sisäoppilaitoksessa tavannut pari, 'meidän psykoosit kohtaa'

25.09.2019 klo 20.33 | Luettu: 1321 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Temptation Island Suomi käynnistyy kuudennen tuotantokauden osalta 9. lokakuuta.

Mukana on mm. kristillisessä sisäoppilaitoksessa tavannut pariskunta, ja usko on molemmille tärkeä asia elämässä.

Kosmetologiksi opiskeleva Josefin, eli Josku, ja kiinteistönhuoltajana toimiva Leevi muuttivat yhteen jo parin kuukauden seurustelun jälkeen. Yhdessä pari on ollut puolitoista vuotta.

Temppareihin hakeminen oli Josefinin idea ja Leevin mukaan hänellä ei ollut oikeastaan mahdollisuutta kieltäytyä. Läheisriippuvaiseksi itsensä määrittelevä Josefin haluaa myös testata, miltä tuntuu pärjätä ilman toisen tukea.

Parin suhteen seuraava taso olisi Leevin mukaan kihlautuminen.

Pari tykkää omien sanojensa mukaan kaikesta oudosta ja he kokevatkin saavansa olla toisensa seurassa täysin omia itsejään.

"Parasta meidän suhteessa on mun mielestä se, että meidän psykoosit kohtaa".

Leevin sanojen mukaan suhde on "täydellinen".



(Lähde Nelonen)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Smallvillen Lex Luth... Rähinäryhmät Aborted... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova