Tuorein sisältö

TMZ.com väittää, Van Halenin hiljaiseloon syynä kitaristin syöpä?

13.10.2019 klo 20.34 | Luettu: 1289 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Van Halenin maineikas vokalisti David Lee Roth ehti jo todeta Van Halenin uran kiertuebändinä olevan ohi.

Eddie Van Halenin ystävä Steve Lukather mainitsi bändin kärsivän terveysongelmista, kun mieheltä tiedusteltiin kommenttia David Lee Rothin puheisiin. Van Halenin oli tarkoitus tehdä kesäkiertue mutta hanke jäi vain idean tasolle.

TMZ.com on nostanut esille Eddie Van Halenin kärsimän kurkkusyövän.

64-vuotiaalla rokkarilla todettiin syöpä lähes 20 vuotta sitten. Eddie sai hoitoa niin Yhdysvalloissa kuin Saksassa. Hoitojen aikana kolmasosa rokkarin kielestä leikattiin pois. Eddie on ollut "syöpävapaa" jo 15 vuoden ajan.

Mutta, tietojen mukaan Eddie on käynyt hoidoissa Saksassa viimeisen viiden vuoden aikana - syöpäsolut on pidetty aisoissa sädehoitojen avulla.

TMZ.comin sisäpiiriläisen mukaan Eddie vaikuttaa olevan kuitenkin kunnossa.

Mutta, edellämainittu saattaa olla vahva syy Van Halenin kiertueiden siirtymiseen.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Hugh Grant kävi kats... Will Smith pieksi it... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova