Tuorein sisältö

Vain elämää -ohjelmassa Lauri Tähkä versioi Maija Vilkkumaan tuotannosta mielestään parhaan tekstin omaavan viisun

22.10.2019 klo 20.59 | Luettu: 1515 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

HUOM! Sisältää ennakkkotietoa tulevasta.

Vain elämää -ohjelmassa vietetaan seuraavaksi Maija Vilkkumaan päivää.

Lauri Tähkä on tunnustautunut Maija Vilkkumaa -faniksi. Late versioi ohjelmassa Maijan biisiä, jossa on hänen mielestään paras teksti.

"Teksti on ihan mieletön. En ole muokannut sitä, koska sitä ei voi, sen pitää olla juuri alkuperäinen. Biisin nimi on Liian kauan".

Kappale on selkeä erobiisi.

"Kirjoitin sen, kun olin eronnut. Teksti kertoo jättämisestä. Se, että tämä ei saa loppua koskaan ja tämän pitää jatkua ikuisesti, ei olekaan ihana turvaköysi vaan kuristava nuora kaulan ympärillä. Tuntuu, että se aina ei olekaan hyvä asia, vaan se on liian kauan".

Kaksi avioeroa läpikäynyt Tähkä kertoo samaistuvansa vahvasti kappaleen tekstiin.

"Joskus voi elämässä olla tilanteessa, että vaikka toivoo, että se olisi ikuista ja haluaisi pitää siitä kiinni, niin se ei ole vain mahdollista. Se on aika karua".

Vain elämää perjantaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa.

Ohessa ennakkona Tähkän versio Liian kauan -viisusta:



(Lähde Nelonen)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Batwoman 1-3: jakson... Metallican Lars Ulri... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova