Tuorein sisältö

Riverdale-mies esittää: 1800-luvun X-Files ja seksikäs sarja Draculan muijista

26.10.2019 klo 20.30 | Luettu: 1749 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Roberto Aguirre-Sacasa on vastuussa sarjoista Riverdale, Sabrina: Pimeällä puolella ja Katy Keene, jotka perustuvat Archie Comics -sarjakuviin. Hän ei ole turhan kiireinen siitä päätellen, että häneltä on tulossa kaksi uutta sarjaa, jotka lähestyvät klassista goottikauhua uusista näkökulmista. Warner Bros. tuottaa molemmat sarjat.

The Shelley Society kertoo nuoresta Mary Shelleystä, joka taistelee pahuutta vastaan ennen Frankenstein-romaanin kirjoittamista. Hänen johtamansa tiimi kohtaa muun muassa version kirjan hirviöstä. Sarja on "viktoriaanisen ajan Salaiset kansiot". Sitä tulee esittämään Warnerin oma HBO Max.

The Brides kertoo Draculan morsiamista, eli kolmesta vampyyrista, joita kuvaillaan alkuperäisromaanissa siskoksiksi. Sarja on vahvasti kauhuun ja seksuaalisuuteen panostava moderni perhedraama, jossa voimakkaat versiot klassisista hahmoista pyrkivät säilyttämään asemansa keinolla millä hyvänsä. Sarjalle etsitään kotia ja näyttelijöitäkin silmäillään jo.

Kuva on vuoden 1992 Draculasta.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Seuraava Bond kuvaus... Veteraanihevari Quie... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova