Tuorein sisältö

Loppuunmyyty konserttisalikiertue jouduttiin perumaan aivan alkutaipaleella - Tuure Kilpeläisen kiertueen uudet päivät julkistettu

19.03.2020 klo 22.30 | Luettu: 292 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suoraan Suomen virallisen listan Listaykköseksi nousseen albumin Paluu paratiisiin julkaissut Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani korvaa peruuntuneet konserttisalikeikat uudella kiertueella: "Paluu paratiisiin 2021" on luvassa ensi vuonna.

Uuden albumin julkaisua juhlistava lähes loppuunmyyty konserttisalikiertue jouduttiin perumaan koronaviruksen vuoksi aivan alkutaipaleella.

"Erikoinen tilanne. Tämäkin historiallinen hetki saatiin elää ja nähdä. Mä luulen, että tämän jälkeen musa ja yhdessä soittaminen on entistä tärkeämpi asia meille. Kun sen mahdollisuus viedään hetkeksi pois, tajuaa miten tärkeä juttu se on! Onneksi ei puhuta kiertueen perumisesta, vaan se siirtyy. Merkittävää on se, että kiertue jatkuu samana päivämääränä mihin se nyt tyssäsi. Toivottavasti pääsette mukaan vuodenkin päästä. Kerätään nyt voimia ja kohta taas soi".

Paluu paratiisiin 2021 on nyt vahvistettu ensi vuoden keväälle. Kiertue osuu samaan ajanjaksoon kuin olisi ollut tänä vuonna, kattaa 26 konserttia ja starttaa Hyvinkäältä 11.3.2021.

Jo ostetut liput 2020 konsertteihin käyvät sellaisenaan vuodelle 2021.

Liput tulevat myyntiin myyntiin ma 27.04.2020.

Jos uusi päivä ei käy, lippupalautuksista voi olla yhteydessä ostopisteeseen, kuitenkin viimeistään 25.04.2020.

Paluu paratiisiin 2021
11.03.2021 Hyvinkää, Hyvinkää-Sali
12.03.2021 Espoo, Sellosali
13.03.2021 Espoo, Sellosali
14.03.2021 Turku, Logomo
18.03.2021 Järvenpää, Järvenpää-Sali
19.03.2021 Pori, Promenadikeskus
20.03.2021 Porvoo, Taidetehdas
24.03.2021 Lappeenranta, Lappeenranta-Sali
25.03.2021 Varkaus, Warkaus-Sali
26.03.2021 Kajaani, Kaukametsä
27.03.2021 Ylivieska, Akustiikka
28.03.2021 Mikkeli, Mikaeli
07.04.2021 Iisalmi, Eino Säisä Sali
08.04.2021 Raahe, Raahesali
09.04.2021 Oulu, Madetojan Sali
10.04.2021 Kuusamo, Kuusamo-Talo
11.04.2021 Kuopio, Musiikkikeskus
14.04.2021 Salo, Teatteri Provinssi
15.04.2021 Helsinki, Savoy-Teatteri
16.04.2021 Helsinki, Savoy-Teatteri
17.04.2021 Lahti, Sibeliustalo
18.04.2021 Jyväskylä, Paviljonki
22.04.2021 Imatra, Kulttuuritalo Virta
23.04.2021 Kouvola, Kuusankoskitalo
24.04.2021 Hämeenlinna, Verkatehdas
25.04.2021 Tampere, Tampere-Talo

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Farmi Suomen ensimmä... Kuten olemme kaikki ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti


132


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova