Tuorein sisältö

Ruotsalainen rikosdraama Rebecka Martinsson jatkuu, mukana myös suomalaisia kasvoja

03.04.2020 klo 12.42 | Luettu: 2666 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ruotsalainen rikosdraama Rebecka Martinsson jatkuu C Moressa ja AVAlla neljän uuden rikostarinan voimin. C Moressa uusi kausi alkaa maanantaina 27.4. kahden jakson viikkojulkaisutahdilla. AVAlla jaksot nähdään tuplajaksoin elokuvapaikalla toukokuun 31. alkaen.

Edellisen kerran Åsa Larssonin dekkareihin perustuvaa sarjaa seurattiin vuonna 2017. Larsson on itse ollut mukana sarjan käsikirjoitustiimissä.

Toisella tuotantokaudella asianajaja Rebecka Martinssonin roolissa nähdään Sascha Zacharias.

Toisella kaudella Rebecka Martinsson on asettunut lapsuudenmaisemiinsa Kiirunan Kurravaaraan, Ruotsin Lappiin. Martinsson työskentelee pikkupaikkakunnan syyttäjänä ja asuu isoäitinsä vanhassa talossa. Kummatkin ovat elämänvalintoja, joita etenkin Tukholmassa asuvan ystävän ja kollegan on vaikea ymmärtää. Martinssonin elämä on kuitenkin nyt Kiirunassa, painolasteineen ja muistoineen.

Sarjan muissa rooleissa nähdään mm. Eva Melander, Samuel Fröler, Gunilla Röör, Thomas Oredsson ja Ardalan Esmaili. Martinssonista kiinnostuneena Kristerinä nähdään suomalaisnäyttelijä Jakob Öhrman (mm. Tuntematon mestari, Armi elää) joka oli mukana myös sarjan ykköskaudella. Toisen kauden jaksoissa ovat mukana niin ikään ykköskaudella nähty Ville Virtanen (mm. Sorjonen) ja Joonas Saartamo (mm. Aallonmurtaja).


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Sepi Kumpulainen jul... Pohjolan laki -sarja... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova