Tuorein sisältö

Lisa Kudrow liittyi Netflixin Space Force -komediasarjaan

09.04.2020 klo 18.56 | Luettu: 1678 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tuleva Netflix-sarja Space Force on työpaikkakomedia, jossa värikäs kokoelma asiantuntijoita yrittää perustaa Yhdysvaltain armeijalle avaruusvoimat. Sarja julkistettiin pian sen jälkeen, kun Donald Trump höpisi tällaisesta. Trumpin idea on edennyt suhteellisen vaatimattomasti: aidot avaruusvoimat huolehtivat erinäisistä ilmavoimille aiemmin kuuluneista velvollisuuksista. Tv-sarjassa pyritään viemään Yhdysvallat takaisin Kuuhun.

Sarjasta ovat päävastuussa Konttori-sarjan amerikkalaisen version luoja Greg Daniels ja Konttori-tähti Steve Carell. Carell näyttelee ilmavoimien kenraalia, joka hyväksyy johtavan aseman avaruusvoimissa epäileväisenä mutta motivoituneena.

Ensi-ilta on 29. toukokuuta. Myöhäinen julkistus on se, että sarjassa esiintyy myös Frendit-legenda Lisa Kudrow. Hän näyttelee Carellin hahmon vaimoa, joka on vuosikymmenien ajan tehnyt uhrauksia miehensä uran vuoksi. Tässä vaiheessa, kun pariskunta joutuu muuttamaan miehen suurimman haasteen johdosta, nainen alkaa edetä omaan suuntaansa.


Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Kiinnostavatko ysäri... Tässä ovat C Moren s... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova